Oikeustapaukset
4
/2012

Eeva Nypelö, työmarkkinalakimies
Kuva: Pixhill

Hyvityssakkoja työrauhan rikkomisesta

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, Kunta-alan unioni ja paikallinen ammattiosasto on tuomittu hyvityssakkoihin työrauhan rikkomisesta. Tampereen kaupungin Tampereen Ateria liikelaitoksen työpaikoilla toteutettiin laiton lakko marraskuussa 2011.

Kuva: Pixhill.

Tampereen kaupungin Tampereen Ateria liikelaitoksen työpaikoilla toteutettiin laiton lakko 22. marraskuuta 2011 kello 8.30 ja 12.30 välisenä aikana. Lakossa oli yhteensä 279 Tampereen Aterian päiväkodeissa, kouluissa, oppilaitoksissa ja henkilöstöruokailussa työskentelevää Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n jäsentä.

Lakkolaisista 275 on työsuhteessa ja 4 virkasuhteessa. Lakkolaisten joukossa oli ammattiosaston puheenjohtaja ja työvuorossa olleita luottamusmiehiä.

Työtuomioistuin katsoo ratkaisussaan, että työtaistelun tarkoituksena oli vastustaa liikelaitoksen toiminnan ulkoistamista ja henkilöstön työehtojen heikennystä. Koska painostustoimet olivat liittyneet liikelaitoksen työntekijöiden työehtoihin, kysymys ei ollut poliittisesta työtaistelusta.

Antamassaan tuomiossa työtuomioistuin katsoo, että JHL ja Kunta-alan unioni rikkoivat valvontavelvollisuutensa ja paikallinen ammattiosasto työrauhavelvollisuutensa työntekijöiden ryhdyttyä laittomaan työtaisteluun työrauhavelvoitteen voimassa ollessa.

Työtuomioistuimen mukaan ammattiosasto vastaa työtaisteluun osallistuneen edustajansa menettelystä ja oli siten rikkonut työrauhavelvollisuutensa. Työntekijäliittojen ei ollut selvitetty ryhtyneen toimenpiteisiin työrauhan säilyttämiseksi tai palauttamiseksi työnantajapuolen kehotuksesta huolimatta. Liitot olivat siten laiminlyöneet valvontavelvollisuutensa.

Työtuomioistuin tuomitsi JHL:n, Kunta-alan unionin ja paikallisen ammattiosaston maksamaan KT:lle yhteensä 5 500 euroa.


Työtuomioistuimen tuomio nro. 76/12

12.9.2012

Yhteystiedot

Eeva Nypelö

työmarkkinajuristi
Puhelin:
+358 9 771 2114
Matkapuhelin:
+358 50 343 3034
Sähköposti:
Eeva.Nypelo@kt.fi
Organisaatio:
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT