Työelämän kehittäminen
2
/2014

Kuva: Pixhill

Palkita voi muullakin kuin rahalla

Yksinkertainen testi palkitsemisen toimivuuden arvioimiseksi on miettiä omalla työpaikalla, mitä tapahtuu, jos tekee työnsä erityisen hyvin. Entä mitä tapahtuu, jos työnsä tekee toistuvasti kehnosti? Jos vastaus kumpaankin kysymykseen on ”ei mitään”, on palkitsemisessa parantamisen varaa.

Palvelujen vaikuttavuuden ja talouden tasapainottamisen kannalta on merkitystä myös sillä, mitä tapahtuu yksikölle, joka onnistuu toimintansa kehittämisessä. Onko seurauksena arvostus ja tuki kehittämiselle – vai mahdollisten toiminnan tehostamisen myötä syntyneiden säästöjen ohjaaminen muille yksiköille?

Aalto-yliopistossa on tutkittu asiaa. Erityisen hyvin tehtyä työtä seurasi tavallisesti vain kaksi asiaa: tekijä itse tunsi itsensä tyytyväiseksi ja organisaatio antoi hänelle lisää töitä.

Kun samoilta henkilöiltä kysyttiin, mitä he olisivat toivoneet tapahtuvan, eniten kannatusta sai jälleen kaksi asiaa: että esimies huomaisi hyvin tehdyn työn ja antaisi siitä tunnustusta, ja että se näkyisi ennemmin tai myöhemmin myös palkankorotuksen tai palkkion muodossa.

Tämä tutkimustulos kertoo, että palkitsemisessa on kaikilla aloilla runsaasti hyödyntämättömiä mahdollisuuksia, niin myös kunta-alalla. Esimerkiksi vuonna 2012 kuntien ja kuntayhtymien henkilöstöstä vain noin 17 prosenttia oli tulospalkkiojärjestelmien piirissä. Viime aikoina kiinnostuksen kohteina ovat olleet myös uusien työ- ja virkaehtosopimusten kertapalkkiot.

Kuinka kehittää kokonaispalkitsemista?

Parhaat tulokset palkitsemisessa on saavutettu kehittämällä palkitsemista kokonaisuuksina. Tämä osoitettiin palkitsemisen tutkimus- ja kehitysohjelmassa, jonka hankkeisiin viimeisen 18 vuoden aikana on osallistunut myös useita kuntia ja kuntayhtymiä.

Aalto-yliopiston palkitsemistutkimusryhmä oli vuosituhannen vaihteen jälkeen useiden vuosien ajan Euroopan vahvin tutkimusryhmä palkkauksen ja palkitsemisen alueella.

Kokonaispalkitsemisen kehittämisestä kertoo maaliskuussa ilmestynyt julkaisu ”Palkitse taitavammin –Palkitsemistavat esimiestyön ja johtamisen välineinä”. Yksi sen kirjoittajista on Niilo Hakonen, joka työskentelee nykyisin KT:n palveluksessa.

Kirjassa pureudutaan siihen, miten yritys tai julkinen organisaatio voi erottua edukseen palkitsemisen avulla? Miten erilaiset palkitsemistavat saadaan paremmin tukemaan organisaation toimintaa? Mitä esimiehen ja johtajan kannattaa tietää palkitsemisesta?

Palkitseminen vaikuttaa – niin hyvässä kuin pahassa – organisaatioiden toimintaan vielä enemmän kuin yleensä ajatellaan. Siksi on tärkeää, että johto ja esimiehet osaavat käyttää erilaisia palkitsemistapoja asetettujen tavoitteiden ja johtamisen tukena.

Palkitse taitavammin on vuonna 2005 ilmestyneen Palkitse taitavasti -teoksen kokonaan uudistettu ja päivitetty painos. Se on tehty suomalaisiin oloihin, ja perustuu ainutlaatuiseen suomalaiseen palkitsemistutkimukseen ja kirjoittajien laajaan kokemukseen palkitsemisen kehittämisestä sadoissa yksityisissä ja julkisissa organisaatioissa.

Palkitse taitavammin -kirjan kansi

Hakonen, N., Hakonen, A., Hulkko-Nyman, K. & Ylikorkala, A. (2014) Palkitse taitavammin – Palkitsemistavat esimiestyön ja johtamisen välineinä. https://shop.almatalent.fi/palkitse-taitavammin.html

17.4.2014