Oikeustapaukset
4
/2014

Maija Mäntylä, työmarkkinalakimies
Kuva: Pixhill

Virantoimituspaikan muuttaminen

Korkein hallinto-oikeus on antanut päätöksen, joka koski rehtorin virantoimituspaikan muuttamista. Samankaltaista tilannetta koskeva tulkinta on vahvistettu jo aikaisemmalla KHO:n päätöksellä vuonna 2008.

Korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) 5.6.2014 antamassa vuosikirjapäätöksessä (KHO:2014:94) virantoimituspaikan muuttamista ei poikkeuksellisesti pidetty työnantajan direktio-oikeuteen kuuluvana työnjohdollisena toimenpiteenä. Kyseessä oli oikeudelliselta luonteeltaan rehtorin virantoimitusvelvollisuuden muuttamista koskeva valituskelpoinen päätös.

Virantoimituspaikan muuttaminen ei ole sama asia kuin virantoimitusvelvollisuuden muuttaminen.

Työnjohdollisesta toimenpiteestä eli työnantajan direktio-oikeuteen kuuluvasta päätöksestä ei vakiintuneen tulkinnan mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta ja hakea muutosta kunnallisvalituksin. Työnantaja päättää direktio-oikeutensa puitteissa esimerkiksi virantoimituspaikasta eli siitä, missä työtä tehdään.

Virantoimitusvelvollisuuden muuttamista koskevaan päätökseen saa puolestaan hakea muutosta, sillä kyseessä on viranhaltijan oikeusasemaan laajemmin vaikuttava päätös. Viranhaltijan suostumusta ei kuitenkaan edellytetä. Oikeus muuttaa viranhaltijan virantoimitusvelvollisuutta perustuu siihen, että kunnan on julkisyhteisönä pystyttävä turvaamaan tehtäviensä hoitaminen kaikissa tilanteissa.

Tausta

Kyseisessä tapauksessa rehtori A oli ollut kaupungin palveluksessa yli 27 vuotta ja 1.8.2005 lukien rehtorina R:n koulussa. Perusopetuksen johtaja oli huhtikuussa 2013 päättänyt, että rehtori A:n toimipaikka on 1.8.2013 alkaen K:n koulu. Siirtoa perusteltiin työyhteisön ja rehtorin välisillä ristiriitatilanteilla, ja rehtori A:lle oli myös noin kuukausi aikaisemmin annettu kirjallinen varoitus epäasiallisesta käyttäytymisestä henkilöstöä kohtaan.

Opetuslautakunta piti siirtoa työnjohdollisena toimenpiteenä, josta ei ole valitusoikeutta, ja jätti tutkimatta A:n asiasta tekemän oikaisuvaatimuksen. A valitti päätöksestä hallinto-oikeuteen, joka palautti asian opetuslautakunnalle oikaisuvaatimuksena käsiteltäväksi. Kaupunginhallitus valitti päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

KHO arvioi päätöksessään sitä, oliko opetuskoulun muuttamisessa kyse työnjohdollisesta toimenpiteestä vai työnantajan direktio-oikeutta pitemmälle menevästä päätöksestä, johon saa hakea oikaisua ja sen jälkeen muutosta kunnallisvalituksella.

Työnjohdollinen toimenpide vai muutoksenhakukelpoinen päätös?

KHO:n mukaan virantoimituspaikan muuttaminen perustui A:n henkilöön liittyviin seikkoihin ja vaikutti myös A:n opetusvelvollisuuteen. Päätöstä oli siten pidettävä oikeudelliselta luonteeltaan A:n virantoimitusvelvollisuuden muuttamista koskevana päätöksenä. Siten päätös oli oikaisuvaatimus- ja valituskelpoinen. KHO:n perustelujen mukaan merkittävää oli siis siirron vaikutus A:n oikeusasemaan, mistä johtuen A:n oikeusturvan takaaminen edellytti mahdollisuutta hakea päätökseen muutosta.

Mikä on KHO:n päätöksen merkitys?

KHO:n päätöksellä ei liene suurempaa vaikutusta virantoimituspaikan muuttamista koskevien tilanteiden arviointiin muuten kuin tapauksissa, joissa siirto vaikuttaa merkittävästi viranhaltijan oikeusasemaan ja viranhaltijan oikeusturva edellyttää muutoksenhakumahdollisuutta.

Työnantajalla on kuitenkin edelleen oikeus päättää siitä, missä työtä tehdään. Pääsääntöisesti virantoimituspaikan muuttaminen kuuluu siis työnantajan direktiovallan piiriin, eikä asiasta siten saa tehdä oikaisuvaatimusta ja hakea muutosta kunnallisvalituksin.

KHO 5.6.2014, t.1765, dnro 3816/3/13 ja KHO 27.10.2008, t. 2706, dnro 910/1/08.

Ks. myös Kuntatyönantaja-lehti 6/2008.

11.9.2014