Lainsäädäntö
3
/2015

Kuva: Pixhill

Varhaiskasvatuksen lainsäädäntö uudistuu

Varhaiskasvatusta koskevan lainsäädäntöuudistuksen ensimmäisen vaiheen lakimuutokset on vahvistettu toukokuussa. Uudistuvat säännökset astuvat voimaan 1. elokuuta.

Lasten päivähoidosta annetun lain nimi muuttuu varhaiskasvatuslaiksi. Varhaiskasvatus määritellään ensimmäistä kertaa lain tasolla ja sille asetetaan kattavat tavoitteet.

Subjektiivinen oikeus varhaiskasvatukseen on ensisijaisesti lapselle kuuluva oikeus. Sillä tarkoitetaan lapsen suunnitelmallista ja tavoitteellista kasvatuksen, opetuksen ja hoidon muodostamaa kokonaisuutta, jossa painottuu erityisesti pedagogiikka. Laissa korostetaan lapsen etua toiminnan järjestämisessä.

Lasten ja vanhempien osallisuutta ja vaikuttamista vahvistetaan. Lapsen mielipide ja toivomukset on selvitettävä suunniteltaessa, toteutettaessa ja arvioitaessa lapsen varhaiskasvatusta. Vastaavasti lapsen vanhemmille ja muille huoltajille on annettava mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa lapsensa varhaiskasvatukseen sekä toimintayksikön varhaiskasvatuksen suunnitteluun ja arviointiin.

Kunnan on varhaiskasvatusta järjestäessään toimittava yhteistyössä opetuksesta, liikunnasta ja kulttuurista, sosiaalihuollosta, lastensuojelusta, neuvolatoiminnasta ja muusta terveydenhuollosta vastaavien sekä muiden tarvittavien tahojen kanssa.

Laissa säädetään varhaiskasvatusympäristöstä

Varhaiskasvatusympäristön on oltava kehittävä, oppimista edistävä sekä terveellinen ja turvallinen lapsen ikä ja kehitys huomioon ottaen. Säännös kattaa niin fyysisen, psyykkisen kuin sosiaalisen ympäristön ja edellyttää mm. kiusaamisen ehkäisemistä ja siihen puuttumista. Toimitilojen ja toimintavälineiden on oltava asianmukaisia ja niissä on huomioitava esteettömyys.

Lainmuutoksen myötä varhaiskasvatuksen asiantuntijavirastona toimii Opetushallitus. Se vastaa varhaiskasvatuksen kehittämisestä sekä seuraa varhaiskasvatuksen järjestämistä ja laatii valtakunnalliset varhaiskasvatussuunnitelman perusteet. Niiden pohjalta kuntien ja muiden palvelun tuottajien on laadittava paikalliset varhaiskasvatussuunnitelmat.

Kaikille päiväkodissa tai perhepäivähoidossa oleville lapsille on laadittava henkilökohtainen varhaiskasvatussuunnitelma. Lisäksi suunnitelmaan kirjataan lapsen tarvitseman tuen tarve, tukitoimenpiteet ja niiden toteuttaminen.

Opetushallituksen on hyväksyttävä varhaiskasvatussuunnitelman perusteet niin, että paikalliset suunnitelmat voidaan ottaa käyttöön ja lasten varhaiskasvatussuunnitelmia voidaan ryhtyä laatimaan viimeistään 1. elokuuta 2017.

Varhaiskasvatuksen järjestäjällä on velvoite arvioida antamaansa varhaiskasvatusta sekä osallistua ulkopuoliseen toimintansa arviointiin. Varhaiskasvatuksen arviointi tulee osaksi Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen toimintaa.

Säännöksiä ryhmien enimmäiskoosta

Laissa säädetään ryhmien enimmäiskoosta päiväkodeissa. Varhaiskasvatuksen ryhmät tulee muodostaa ja tilojen suunnittelu ja käyttö järjestää siten, että varhaiskasvatukselle säädetyt tavoitteet voidaan saavuttaa. Päiväkodin yhdessä ryhmässä saa olla yhtä aikaa läsnä enintään kolmea hoito- ja kasvatustehtävissä olevaa henkilöä vastaava määrä lapsia.

Säännös ei estä eri ikäisten lasten ryhmien perustamista eikä toiminnallisia pienryhmiä. Edelleen voidaan järjestää esimerkiksi koko päiväkodin yhteisiä tapahtumia ja retkiä. Varhaiskasvatuksesta huolehtivien aikuisten ja lasten suhdeluvun osalta noudatetaan edelleen lasten päivähoidosta annettua asetusta.

Hallituksen on annettava selvitys varhaiskasvatuslain kokonaisvaikutuksista sivistysvaliokunnalle vuoden 2017 keväällä.

Turvakotien henkilöstölle pätevyysvaatimukset

Uusi asetus tuo pätevyysvaatimukset turvakotien henkilöstölle. Asetus tulee voimaan 1. kesäkuuta 2015.

Asetus määrittelee turvakotien henkilöstön koulutusvaatimukset sekä sen, millaista käytännön kokemusta työntekijöillä pitää olla. Vaatimukset on otettava huomioon uutta henkilöstöä palkattaessa. Alalla toimivan henkilöstön, jolla on paljon kokemusta alalta, mutta ei muodollista pätevyyttä, on hankittava asetuksen mukainen koulutus vuoden 2019 loppuun mennessä.

Asetus velvoittaa turvakodit laatimaan henkilöstölleen koulutussuunnitelman yhteistyössä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kanssa. Tarkoitus on varmistaa se, että turvakotipalvelun tuottaja järjestää henkilöstölleen säännöllistä ammatillista koulutusta.

27.5.2015