Sopimukset
6
/2015

Vesa Laine, toimitusjohtaja, Avaintyönantajat Avainta ry
Kuva: Pixhill

Yhtiöittäminen ja palkkausjärjestelmä

Yhtiöittämisen yhteydessä vanha ja uusi palkkausjärjestelmä tulee sovittaa yhteen. Miten se käytännössä tapahtuu?

Yksi yhtiöittämiseen liittyvä käytännön asia on AVAINTES:n mukaisen palkkausjärjestelmän valmistelu ja sen toteuttaminen. Yleisimmin yhtiöittäminen toteutetaan liikkeenluovutuksena. Tämän johdosta yhtiö on velvollinen soveltamaan luovuttajaa sitovia työehtosopimuksia siirtyneeseen henkilöstöön työehtosopimuskauden loppuun saakka.

Uudet työntekijät tulevat kuitenkin heti AVAINTES:n soveltamispiiriin. Yhtiön kannalta tämä tarkoittaa, että sen täytyy soveltaa eri työehtosopimusta siirtyneeseen henkilöstöön ja uusiin työntekijöihin.

Huomattakoon, että yhtiössä ei voida sopia henkilöstön tai henkilöstöjärjestöjen kanssa siitä, että kunta-alan sopimusten soveltaminen keskeytettäisiin ennen sopimuskauden päättymistä ja sen sijaan noudatettaisiin varhennetusti Avaintan työehtosopimusta. Tämä niin sanottu varhentaminen edellyttää Avaintan ja sen liittotason sopijapuolten sekä KT:n ja pääsopijajärjestöjen hyväksyntää.

KVTES:n ja AVAINTES:n palkkausjärjestelmät poikkeavat toisistaan mm. siten, että AVAINTES:n mukaisessa palkkausjärjestelmässä ei ole henkilökohtaista lisää. AVAINTES:ssa henkilön peruspalkka on kokonaispalkka, joka määräytyy työtehtävien, ammattitaidon ja työssä suoriutumisen perusteella kokonaisarviona. AVAINTES:n kokemuslisäprosentit poikkeavat KVTES:n vastaavista.

Vanhan ja uuden järjestelmän yhteensovittaminen

Yhtiöittämiseen liittyy muun muassa uuden työnantajan palkkapoliittisten linjausten valmistelu ja tekeminen. AVAINTES:n mukaisen palkkausjärjestelmän valmistelu ja sen toteuttaminen on yksi valmisteltava asia.

Lähtökohdan tulee olla, että viimeistään luovuttajaa sitovan työehtosopimuskauden loppupuolella yhtiöllä tulisi olla hyvä näkemys siitä, miten AVAINTES:n mukainen palkkausjärjestelmä rakennetaan. Tässäkin on huomioitava, että uusien työntekijöiden palkkaus määräytyy AVAINTES:n mukaisesti.

Mikäli uusia työntekijöitä palkataan runsaasti ennen sopimuskauden loppua, myös AVAINTES:n palkkausjärjestelmää tulee valmistella etupainotteisemmin, jotta palkkapolitiikka ei rakentuisi yksittäisten palkkauspäätösten pohjalta.

Teknisenä asiana palkkausjärjestelmän käyttöönotossa on ns. palkanmuunto, jossa KVTES:n mukainen palkka muutetaan AVAINTES:n palkkausjärjestelmään ottaen huomioon järjestelmien erot. Muunto tehdään käytännössä silloin, kun yhtiö on velvollinen soveltamaan Avaintan sopimusta.

Haastavampi ja olennaisen tärkeä on kuitenkin varsinaisen palkkausjärjestelmän rakentaminen. Vaikka AVAINTES:n mukaiset peruspalkan määräytymisen kriteerit voivat vaikuttaa päällisin puolin samanlaisilta kuin KVTES:n eri palkkatekijöiden arviointiperusteet, näitä ei voi kuitenkaan automaattisesti käyttää. Tämä johtuu erityisesti siitä, että työnantajan tulee Avaintan palkkausjärjestelmässä kyetä määrittämään peruspalkan sisällä suoriutumisen, ammattitaidon ja työtehtävien osuus. Työnantajalla tulee siten olla näkemys tehtävien vaativuuksiin, ammattitaidon eri elementtien arviointiin sekä siihen, miten henkilökohtaista työstä suoriutumista arvioidaan.

Miten käytännössä?

AVAINTES:n mukainen palkkausjärjestelmä rakennetaan siten, että se palvelee työnantajan palkkapoliittisia tavoitteita. Arviointikriteerit ja menettelytavat rakennetaan näin ollen työnantajakohtaisesti.

Avaintan henkilökunta auttaa mielellään palkkausjärjestelmään liittyvissä asioissa, koskevatpa kysymykset palkanmuuntoja tai koko palkkausjärjestelmän rakentamista.


Lue lisää Avaintasta: www.avainta.fi

15.12.2015

Yhteystiedot

Vesa Laine

toimitusjohtaja
Puhelin:
+358 9 771 2572
Matkapuhelin:
+358 50 524 9551
Sähköposti:
Vesa.Laine@avainta.fi
Organisaatio:
Avaintyönantajat AVAINTA ry