Tilastot
1
/2016

Niina Paakkonen, työmarkkinatutkija
Kuva: Pixhill

11.2.2016

Kunta-alan murros näkyy esimiesnimikkeissä

Esimiesnimikkeet ovat muuttuneet vuosien varrella. Syitä voivat olla esimerkiksi erilaisten projektien yleistyminen, työn luonteen muuttuminen sekä toimintojen yhdistyminen tai ulkoistaminen.

Kunta-alalla on tällä hetkellä henkilöstöä noin 429 000. Heillä on käytössään lähes 7 000 eri ammattinimikettä. Pääsääntöisesti kuntatyönantajalla on oikeus käyttää haluamaansa ammattinimikettä, joka löytyy Kevan ammattinimikeluettelosta. Työnantaja voi pyytää tarvittaessa täydennystä luetteloon.

Nimike ei kerro kaikkea

Kunnissa ja kuntayhtymissä työskentelee noin 30 000 esimiestä. Myös esimiestehtävissä toimitaan lukuisilla eri ammattinimikkeillä kaikilla sopimusaloilla. Useiden ammattinimikkeiden käyttö vaikeuttaa tilastointia ja tehtävien vertailua. Nimike ei sinänsä kerro, onko henkilö esimiesasemassa tai millä toimialalla hän toimii. Lisäksi henkilöille, joiden nimike ei suoraan kerro esimiesasemasta, voi kuulua esimiestehtäviä.

Projektipäällikkö on nykyään yleinen ammattinimike. Projektipäällikköjä on eniten KVTESin sopimusalalla, mutta myös OVTESin ja teknisten sopimuksen piirissä. Kaikki heistä eivät kuitenkaan ole esimiesasemassa.

KVTESin piirissä yleisimmät esimiesnimikkeet ovat osastonhoitaja (sairaalassa) ja päiväkodin johtaja. Osastonhoitaja (sairaalassa) -nimikkeen lisäksi on myös monia muita nimikkeitä, joilla työskennellään samankaltaisissa tehtävissä, esimerkiksi apulaisosastonhoitaja ja osastonhoitaja (hoitolaitoksessa).

Yhteensä erilaisilla osastonhoitaja-nimikkeillä työskentelee lähes 4 500 henkilöä, mikä on 800 vähemmän kuin vuonna 2002. Myös päiväkodin johtajan nimikkeellä työskentelevien määrä on laskenut. Nykyään heitä on yhteensä 1 600, kun aiemmin päiväkodin johtajia oli noin 2 000.

Ylilääkäreitä yhä enemmän

Lääkärisopimuksen yleisimpiä esimiesnimikkeitä ovat ylilääkäri ja osastonylilääkäri. Viranhaltijoita, joiden nimikkeessä esiintyy ylilääkäri-termi, on yhteensä 3 200. Aikaisemmin heitä oli noin 2 600. Heidän määränsä on kasvanut lähes neljänneksellä reilussa 20 vuodessa.

Rehtori on yleisin kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen esimiesnimike. Rehtorin nimikkeellä voidaan työskennellä eri koulutusasteilla. Tämän lisäksi on tarkempia rehtorin ammattinimikkeitä, kuten perusopetuksen rehtori, lukion rehtori ja apulaisrehtori. Kaiken kaikkiaan erilaisilla rehtori-nimikkeillä työskentelee 2 000 henkilöä. Heidän määränsä on pysynyt ennallaan.

Teknisen alan yleisimmät esimiesnimikkeet ovat työnjohtaja, paloesimies ja palomestari. Työnjohtajia on nykyään yhteensä 1 500, joista noin 900 työskentelee teknisellä alalla. Vuonna 2002 työnjohtajia oli 800. Vuoden 2002 tilastoissa oli mukana vain kuukausipalkkainen henkilöstö, joten tuntipalkkaisten sopimusten piirissä olevat työnjohtajat eivät ole mukana luvussa. Paloesimiesten lukumäärä on kasvanut sadalla 20 vuodessa. Nykyään heitä on lähes 400.

Yleisimpiä esimiesnimikkeitä, lokakuu 2014 lkm
Osastonhoitaja (sairaalassa) 1 600
Päiväkodin johtaja 1 500
Ylilääkäri 1 300
Osastonylilääkäri 1 000
Projektipäällikkö 800
Rehtori 600
Palveluesimies 600
Työnjohtaja 600
Palvelupäällikkö 500
Ruokapalveluesimies 500
Paloesimies 400
Koulutuspäällikkö 300
Palomestari 300
Kehittämispäällikkö 300
Rakennusmestari 300
Ylihoitaja 200
Talouspäällikkö 200
Perusopetuksen rehtori 200
Lukion rehtori 200
Apulaisrehtori 200
Kunnanjohtaja 200
Tekninen johtaja 200
Hallintojohtaja 200
Siivoustyönjohtaja 200
Kirjaston johtaja 200
Eräät yleisimmät esimiesryhmät 2014 2002 Muutos
Rakennusmestari 500 1 400 -900
Päiväkodin johtaja 1 600 2 000 -400
Osastonhoitaja 4 500 5 300 -800
Rehtori 2 000 2 060 -60
Työnjohtaja 1 500 800 700
Paloesimies 400 300 100
Ylilääkäri 3 200 2 600 600

Taulukkojen tietojen lähde: Tilastokeskus 2014

Yhteystiedot

Niina Paakkonen

Niina Paakkonen

työmarkkinatutkija
Puhelin:
+358 9 771 2132
Matkapuhelin:
+358 50 384 9286
Sähköposti:
Niina.Paakkonen@kt.fi
Organisaatio:
KT Kuntatyönantajat
Työmarkkinatutkimus