Sopimukset
1
/2016

Teija Metsäranta, johtava työmarkkinalakimies
Kuva: Pixhill

Palvelussuhteen ehdot maahanmuuttajaopetuksessa

Turvapaikanhakijoiden määrän voimakas kasvu on lisännyt monessa kunnassa tarvetta perusopetusikäisten maahanmuuttajalasten valmistavaan opetukseen, josta ei välttämättä ole aiempaa kokemusta. Perusopetuksen tarve myös aikuisille maahanmuuttajille kasvaa.

Kunnalla on velvoite perusopetusikäisten lasten perusopetuksen järjestämiseen. Valmistavaa opetusta ei sen sijaan ole pakko järjestää. Useimmat kunnat pitävät kuitenkin tarpeellisena järjestää vasta maahan tulleille lapsille valmistavaa opetusta, koska näiden oppilaiden taidot eivät yleensä riitä normaalissa ryhmässä opiskeluun esimerkiksi kielitaitovaikeuksien vuoksi.

Jos opetusta järjestetään, on syytä huomioida, että ryhmäkokoon liittyviä määräyksiä ei ole, ja että valmistavaa opetusta voidaan järjestää kaikenikäisille perusopetusikäisille eli myös nuorille, joiden perusopetusikä on täyttymässä.

Kunnan määriteltävä kelpoisuusvaatimukset valmistavalle opetukselle

Opettajien kelpoisuusvaatimuksista annettu asetus (986/1998) ei määritä valmistavalle opetukselle omia kelpoisuusvaatimuksia. Opettajien virka- ja työehtosopimus ei sisällä myöskään palvelussuhteen ehtoja valmistavalle opetukselle.

Kunnan tulisi näitä tehtäviä julkisesti haettavaksi laittaessaan määritellä kelpoisuusvaatimukset. Tämän mukaan määräytyvät myös tehtävän palvelussuhteen ehdot. Käytännössä kyse on siitä, mihin opetukseen kunta valmistavan opetuksen rinnastaa: luokanopetukseen, erityisopetukseen vai aineenopetukseen.

Yleisemmin opetus on rinnastettu luokanopetukseen, jolloin kelpoisuusvaatimus määräytyy luokanopettajan kelpoisuusvaatimusten mukaan. Opettajan palvelussuhteen ehdot työaika- ja palkkausmääräyksien osalta määräytyvät tällöin myös luokanopetuksen mukaan. Perusopetuksen opettajatehtävät ovat virkasuhteisia, joten kelpoisuusvaatimukset tulisi ilmetä viranhakuilmoituksesta yksiselitteisesti.

Virkasuhde täytetään lähtökohtaisesti toistaiseksi eli vakinaisesti. Määräaikaista virkasuhdetta voidaan käyttää perustellusta syystä.

Turvapaikanhakijoiden määrän voimakas kasvu, uusien vastaanottokeskuksien perustaminen ja sen seurauksena tullut tarve valmistavaan opetukseen on useimmissa tapauksissa uutena toimintana vakiintumatonta ja peruste sille, että opettaja voidaan ottaa valmistavaan opetukseen ainakin ensimmäiseksi lukuvuodeksi määräaikaiseen virkasuhteeseen. Tarpeen pysyvyyttä tulee kuitenkin arvioida ja määräaikaisuus aina perustella.

Tarve aikuisten perusopetukselle kasvaa

Maahanmuuttajien määrän kasvaminen lisää tarvetta myös aikuisten perusopetuksen järjestämiseen. Määräyksiä ei ole siitä, missä oppilaitoksessa aikuisten perusopetusta tulisi antaa, eli tämä päätetään kunnassa. Virka- ja työehtosopimus ei sisällä omia määräyksiä aikuisille annettavaan perusopetukseen.

Oppilaitos jossa opetusta annetaan määrittää opetusta antavan opettajan palvelussuhteen ehdot. Kustannukset ja myös palvelussuhteen ehdot ovat erilaiset riippuen siitä, järjestetäänkö opetusta esimerkiksi aikuislukiossa vai kansalaisopistossa.

11.2.2016

Yhteystiedot

Teija Metsäranta

johtava työmarkkinajuristi
Puhelin:
+358 9 771 2468
Matkapuhelin:
+358 50 562 7140
Sähköposti:
Teija.Metsaranta@kt.fi
Organisaatio:
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT