Oikeustapaukset
2
/2016

Teija Metsäranta, johtava työmarkkinalakimies
Kuva: Pixhill

Esiopettajien siirtäminen OVTES:sta KVTES:iin

KHO toteaa tuoreessa päätöksessään, että esiopettajien palvelussuhteen ehdot voitiin irtisanomisperusteella muuttaa OVTES:sta KVTES:n soveltamisalalle, kun kunta siirsi esiopetuksen palvelujen järjestämisen päivähoidon yhteyteen.

KHO:n helmikuussa annetussa päätöksessä ratkaistiin oikeuskysymyksenä se, voitiinko koulun esiluokanopettajan viranhaltija irtisanoa taloudellisin ja tuotannollisin irtisanomisperustein ja sijoittaa esiopettaja lastentarhanopettajan työsopimussuhteiseen tehtävään sillä perusteella, että kunta päätti organisoida esiopetuksensa toisin.

Muutoksen jälkeen opettajan palvelussuhteen ehdot määräytyivät kunnallisen opetusalan henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES) sijasta kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaisin palvelussuhteen ehdoin. Palvelussuhde kuntaan jatkui katkeamatta.

Esiopetus siirrettiin päivähoitoon

Kunta oli tehnyt päätöksen, jonka mukaan kunnan esiopetus siirtyisi kokonaisuudessaan päivähoidon yhteydessä järjestettäväksi 1.8.2013 lukien. Valtaosa kunnan esiopetuksesta oli jo tähän asti järjestetty varhaiskasvatuksen palveluina.

Koulussa esiopetuksen tehtävissä työskennelleillä viidellä opettajalla ei ollut kelpoisuutta perusopetuksen opetustehtäviin. Kunnalla oli kuitenkin mahdollisuus tarjota näille henkilöille työtä työsopimussuhteisissa lastentarhanopettajan tehtävissä päivähoidossa.

Kunta vetosi irtisanomisperusteeseen, koska työtehtävissä tapahtuvat muutokset perustuivat toiminnan muutokseen ja sitä kautta entisen työn loppumiseen. Palvelussuhteen ehdot määräytyisivät siten uuden työn mukaisesti irtisanomisajan kuluttua umpeen.

Kunta teki myös viranhaltijalain 37 §:n mukaiset päätökset, joilla henkilöt irtisanottiin esiluokanopettajan viroista 1.8.2013 lukien ja virat lakkautettiin. Samasta ajankohdasta lukien henkilöt tekivät kunnan kanssa lastentarhanopettajatyötä koskevat toistaiseksi voimassa olevat työsopimukset.

Koulussa työskennelleet esiopettajat valittivat ko. päätöksistä. Valituksissa vedottiin mm. siihen, että tosiasialliset työtehtävät eivät muuttuneet oleellisesti ja muutos heikensi palvelussuhteen ehtoja. Valittajien mukaan he ottivat tarjotut lastentarhanopettajan tehtävät vastaan vastoin omaa tahtoaan, koska kaupunki olisi muuten irtisanonut heidät.

Hallinto-oikeus hyväksyi valitusperusteet ja kumosi kunnan päätökset. Hallinto-oikeus perusti pitkälti ratkaisunsa siihen, että kyse olisi ollut kuntalain mukaisesta nk. työsopimussuhteistamisesta, jolloin palvelussuhteen ehtojen tulee säilyä ennallaan.

Esiopetuksen järjestämistapa vaikuttaa palvelussuhteen ehtoihin

Kunta valitti päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitusperusteina kunta totesi, että kyse ei ollut virkasuhteiden työsopimussuhteistamisesta kuntalakiin perustuen, vaan toiminnan (esiopetuksen) uudelleenjärjestelystä, jonka seurauksena kouluihin sijoitetut esiopettajien virat lakkautettaisiin.

Henkilöillä, joita muutos koski, ei ollut kelpoisuutta perusopetuksen opetustehtäviin. Näin ollen kunnalla ei ollut tarjota heille työtä opetustoimessa muutoksen jälkeen. Kunnan valitusperusteissa vedottiin myös henkilöstön tasapuoliseen kohteluun, kun valtaosa esiopetustyöstä oli jo tehty varhaiskasvatustyönä päiväkodeissa KVTES:n mukaisin palvelussuhteen ehdoin.

Kunnan valituksessa todettiin, että riidassa oli tosiasiallisesti kyse sovellettavasta kollektiivisopimuksesta. Muutoksessa henkilöiden palkka ei laskenut, mutta työaikamuoto muuttui opetusvelvollisuustyöajasta yleistyöaikaan, ja henkilöt siirtyivät myös opettajien keskeytysjärjestelmästä vuosilomajärjestelmän piiriin.

Toisin kuin hallinto-oikeus, korkein hallinto-oikeus totesi kunnan päätökset lainmukaisiksi. Päätöksessä todettiin, että kunnalla oli peruste virkojen lakkauttamiseen, koska henkilöillä ei ollut enää tarjota heidän kelpoisuutensa mukaista työtä opetustoimessa.

Hyväksytyksi tuli periaate, jonka mukaan esiopetuksen järjestämistapa vaikuttaa esiopetusta antavan opettajan palvelussuhteen ehtoihin ja muutokset järjestämistavassa vaikuttavat myös palvelussuhteen ehtoihin. Jos esiopetusta ei järjestetä koulun toimintana, ei palvelussuhteen ehdot voi määräytyä OVTES:n mukaan.

Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä todetaan, että se minkä kollektiivisopimuksen mukaan palvelussuhteen ehdot määräytyvät työssä tapahtuvien muutoksien myötä, ei ole ratkaistavissa hallintolainkäytön järjestyksessä.

Muutokset palvelun järjestämisessä voivat muuttaa sovellettavaa sopimusta

Päätös oli hyvä ja merkittävä ja se vahvisti osaltaan kunnan itsehallinnon merkitystä lakisääteisten palveluiden järjestämistavasta. Jos palvelut järjestetään toisin, voi se vaikuttaa henkilöstön palvelussuhteen ehtoihin ja nämä muutokset on mahdollista toteuttaa kuten pitääkin.

KT on aina ohjeistanut, että kunta päättää itse, järjestääkö se esiopetuksen päivähoidon vai koulutoimen yhteydessä. Esiopetuksen hallinnon ja ohjauksen siirryttyä opetus- ja kulttuuriministeriöön, muistutettiin, että esiopetusta ei tarvitse toteuttaa koulun toimintana tämän vuoksi eikä sen vuoksi, jos kunnan varhaiskasvatus toimii osana opetustoimea (ks. Kuntatyönantaja-lehti 3/2013 s. 9–10).

Nyt annetulla päätöksellä ratkaistiin se, miten palvelussuhteen ehtoja muutetaan, kun toiminnan organisointi muuttuu. Liikkeenluovutuksen yhteydessä tapahtuvasta palvelussuhteen ehtojen muutoksesta korkein hallinto-oikeus antoi ratkaisunsa muutama vuosi sitten (ks. KHO 16.1.2012 t. 34, Dnro 221/1/10 ja Kuntatyönantaja lehti 2/2012 s. 24–25).

23.3.2016

Yhteystiedot

Teija Metsäranta

johtava työmarkkinajuristi
Puhelin:
+358 9 771 2468
Matkapuhelin:
+358 50 562 7140
Sähköposti:
Teija.Metsaranta@kt.fi
Organisaatio:
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT

Muita artikkeleita aiheesta