KT-kulma
3
/2016

Markku Jalonen, kunta-alan työmarkkinajohtaja
Kuva: Jarmo Teinilä

KT suuntaa eteenpäin

KT:n vuosikertomus viime vuodelta antaa hyvän kuvan toimintamme laajuudesta ja vaikuttavuudesta niin työmarkkinakeskusjärjestönä kuin Suomen suurimman sopimusalan työnantajatahona.

Markku Jalonen

Työllisyys- ja kasvusopimuksen toisen jakson sopiminen sekä sen pohjalta tehdyt kunta-alan sopimukset raamittavat kuntatalouden kehyksiä. Taloudelliselta merkitykseltään vielä mittavammat neuvottelut yhteiskuntasopimuksesta ovat loppusuoralla. Eläkeuudistuksen työnantajaedunvalvonta puolestaan vietiin loppuun saakka lainsäädäntövalmistelussa.

Sote- ja maakuntauudistuksen valmisteluun osallistuminen ja vaikuttaminen noin  215 000 kunta-alan palkansaajan työnantajavaihdoksen säätelyyn on mittava urakka. KT:n yhtenä strategisena tavoitteena on ollut, että uudistetusta KT:sta tulee myös maakuntien työnantajaorganisaatio. Tämä tavoite näyttää toteutuvan.

KT:n tavoitteena on olla mukana vaikuttamassa kaikissa niissä pöydissä, joissa tehdään kuntatyönantajia koskevia päätöksiä. Toiminnan laajuudesta kertoo se, että KT vetää yli kahtakymmentä sopimusalakohtaista työryhmää ja on jäsenenä yli sadassa muussa kolmikantaisessa työryhmässä tai muussa organisaatiossa.

Kuntatyönantajien monipuolinen palvelu on myös ollut strategiamme keskiössä. Viime vuonna annoimme yksistään palvelusähköpostiviesteihin noin 7 300 vastausta ja koulutimme lähes 6 000 kuntakentän edustajaa. Olemme myös laajentaneet työnantajaverkostojamme.

KT:n valtuuskunnan hyväksymä KT:n uudistettu strategia suuntaa edunvalvontaamme ja toimintaamme tuleville vuosille. Strategian mukaan KT parantaa sopimus- ja edunvalvontatoiminnalla jäsenyhteisöjen toimintaedellytyksiä sekä ennakoi työmarkkinoiden muutoksia ja tukee niiden hallintaa.

Tavoitteena on saada uusi KT johtavaksi julkisen sektorin työnantajaedunvalvojaksi ja entistä vaikutusvaltaisemmaksi työmarkkinakeskusjärjestöksi. Myös uuden organisaatiomme on oltava ketterä, uudistava ja osaava.

12.5.2016

Yhteystiedot

Markku Jalonen

toimitusjohtaja
Puhelin:
+358 9 771 2500
Matkapuhelin:
+358 40 547 7710
Sähköposti:
Markku.Jalonen@kt.fi
Organisaatio:
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT