Työelämän kehittäminen
4
/2016

Tarinoita Torilta

Kuntekon verkkosivujen Tekojen Torilta löydät erilaisia kunta
organisaatioiden kehittämistekoja. Kuntatyönantajan toimitus listasi seitsemän kiinnostavaa kehittämistekoa Torin antimista.

1. Hämeenkyrön varhaiskasvatus

Hämeenkyrön varhaiskasvatuksessa on tarkoitus siirtyä pienistä yksiköistä kolmeen suureen yksikköön vuoden loppuun mennessä. Tavoite on kehittää, keskittää ja tehostaa toimintaa.

Henkilökunta on otettu mukaan jo suunnitteluvaiheessa, mikä on parantanut motivaatiota ja sitoutumista. Hankkeen hyödyt ovat jo nähtävissä ja kehitystyö jatkuu.

2. Vantaan nuorten palvelut

Vantaalla nuorten palvelut sosiaali- ja terveystoimessa olivat hajallaan pienissä, erillisissä yksiköissä. Asiakkaiden oli vaikea tietää, mistä tukea saa. Vantaa halusi tarjota enemmän varhaista tukea ja madaltaa kynnystä palvelujen hakemiseen.

Ratkaisuna yhdistettiin palvelut Nuppi Nuortenkeskuksen alle. Muutoksessa olivat mukana niin johto, työntekijät kuin asiakkaat ja nuorisovaltuusto. Kustannusvaikutuksia ei tullut, vaan kaikki toteutettiin työtä uudelleen järjestelemällä. Nuppi on helpottanut nuorten avun saamista ja kasvattanut asiakasmääriä.

3. Espoon perusopetuksen rehtorit

Espoossa on haluttu saada läpinäkyvyyttä rehtorin tehtäviin ja pystyä ennakoimaan rehtorin työn kuormitushuiput. Tavoitteena on ollut tukea rehtoreiden itsensä johtamista ja töiden priorisointia. Tätä varten toteutettiin työaikaa ja -tehtäviä esiin tuova kokeilu vuosina 2013–2014.

Kokeiluun osallistui yhdeksän perusopetuksen rehtoria. Kokeilun tueksi kehitettiin Excel-pohjainen työkalu, mikä helpotti mm. lukuvuoden aikaisen työmäärän vaihtelua.

Kokeilu onnistui hyvin ja työkalu on ollut kaikkien rehtoreiden käytössä lukuvuodesta 2014–2015 lähtien. Rehtorit ovat pystyneet aiempaa paremmin suunnittelemaan työaikansa ja lomansa sekä seuraamaan työpäiviensä pituuksia. Työkalua päivitetään ja kehitetään edelleen.

4. Kempeleen valmennushanke

Kempeleen henkilöstöhallinto halusi löytää keinoja uran loppuvaiheessa olevan henkilöstön työhyvinvoinnin tukemiseen. Samalla haluttiin lisätä henkilöstön ja esimiesten välistä vuorovaikutusta ja saada ikääntyvälle henkilöstölle arvostuksen tunnetta työyhteisössä.

Ratkaisu oli valmennushanke uran loppuvaiheessa olevalle henkilöstölle, mikä kasvatti ikääntyneiden työntekijöiden työmotivaatiota huomattavasti. Myös vaikeista asioista pystyttiin puhumaan osallistujien ja esimiesten kesken. Valmennus on tarkoitus toteuttaa 2–3 vuoden välein.

5. Uusi Ikaalinen ja etätyö

Ikaalisissa on tarve tehostaa toimintatapoja. Käynnissä ollut Uusi Ikaalinen -hanke käynnisti kesäkuussa ns. Citrix-pilotin, jonka tavoitteena on kokeilla etätyön vaikutuksia mm. tuottavuuteen ja työtyytyväisyyteen. Kaupunki hankki Citrix-palvelimen, jonka kautta palvelinohjelmistoja ja tiedostoja voi käyttää internetin kautta.

Kokeilu osoitti monien asioiden hoituvan helpommin etäyhteyksien avulla. Saatujen työtehtävien vasteajat lyhenivät ja kokemus töiden hallittavuudesta parani. Kokeilu helpotti myös työn ja perheen yhteensovittamista joissakin tapauksissa. Kriittisiäkin kokemuksia tuli, mutta niitä hyödynnetään etätyön laajentamista harkittaessa.

6. Hollolan kehittämiskoordinoijat

Hollolan kunta perusti kehittämiskoordinoijien KEPPO-työryhmän koordinoimaan kunnan kehittämistoimintaa ja antamaan esityksiä koko kunnan tasolla toimintatapojen kehittämisestä.

Eri toimialojen edustajista koottu ryhmä välittää hyviä käytäntöjä toimialojen välillä ja tuo muiden kuntien hyviä käytäntöjä Hollolaan. Ryhmässä työskentely on oman työn ohella tehtävää toimialat ylittävää yhteistyötä mm. johtoryhmän kanssa.

7. Satakunnan sairaanhoitopiirissä työ on "Yhres tehty!"

Satakunnan sairaanhoitopiirin arvot uudistettiin vuoden 2015 alussa. Uudistus perustui henkilöstölle suunnattuun kyselyyn ja sitä seuranneeseen arvotyöryhmätyöskentelyyn. Tarkoituksena oli kirkastaa sairaanhoitopiirin perustehtävä. Tätä varten henkilöstön edustajista koottu työryhmä suunnitteli Yhres tehty! -videon osana ”hyvät tavat kunniaan” -kampanjaa.

Kampanjalla haluttiin haastaa jokainen kohtaamaan asiakkaat ja kollegat ammatillisesti ja positiivisella mielellä kunta-alan paineista huolimatta. Video sai aikaan positiivista keskustelua ja parempaa yhteishenkeä.

Videoon ja muihin kehittämistekoihin pääset tutustumaan Kunteko-ohjelman Tekojen Torilla >

14.9.2016

Yhteystiedot

Anniina Tuomi

asiakkuuksien ja kehittämisen asiantuntija
Puhelin:
+358 9 771 2039
Matkapuhelin:
+358 50 405 9989
Sähköposti:
Anniina.Tuomi@kt.fi
Organisaatio:
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT

Muita artikkeleita aiheesta