Pääkirjoitus
5
/2016

Teuvo Arolainen, päätoimittaja

Johda ihmistä, viesti ihmiselle

Monen kuntatyönantajan mielessä kiertää parhaillaan ajatus siitä, miten johtaa omaa yhteisöään sote- ja maakuntauudistuksessa. Paras vastaus on, että ihmisten kautta.

Teuvo Arolainen, päätoimittaja

Johtamisoppien perinteisessä jaossa ihmisten johtaminen (leadership) erotetaan asioiden johtamisesta (management). Sanojen tulkinnoista on monia näkemyksiä, samoin johtamistapojen keskinäisestä suhteesta. Keskiössä on kuitenkin ihminen.

Tasaisessa elämässä, niin sanotusti syvän rauhan aikana, asiat soljuvat ja johtamisen miettiminen jää vähemmälle. Nyt pohdinta on koko ajan läsnä. Sote- ja maakuntauudistus muuttaa kuntien tehtäviä ja olemusta historiallisen paljon.

Muutoksen päämäärä on selvä: sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottaminen entistä paremmin ja halvemmalla ja vieläpä asiakkaita kunnioittaen. Tämä on kuitenkin vain tavoite, johon liittyy monenlaisia sivujuonia. Minkä tahansa muutoksen tavoitteeseen päästään vain ihmisten kautta. Vain ihmisiä johdetaan, asioista tehdään päätöksiä – jotka ihmiset sitten panevat toimeen.

Keskeinen johtamisen väline on viestintä, sanoo kuntapäättäjä ja viestinnän valmentaja Elli Flén tämän lehden haastattelussa. Muutoksessa päät eivät kuulu pensaaseen vaan näkyville. Ohje koskee esiintymistä sekä omalle väelle että ulospäin.

Jotta muutoksen kitka vähenee, johtajan on rohkeasti kerrottava yhteisölleen kaikki mahdollinen, rehellisesti, avoimesti, nopeasti ja kiemurtelematta.

Epävarmuuden aikana ihmiset aprikoivat ensimmäiseksi muutoksen vaikutusta omaan elämään. Älyllisen ajattelun rinnalle nousevat tunteet. Ihmisiä on muutoksessa myös kuunneltava, kuten hyvä johtaja tietysti muutenkin tekee. Jos viestinnän ja johtamisen elävä yhteys katoaa, ihmiset käyvät tyytymättömiksi. Huhut leviävät ja vastarinta kasvaa.

Kehnon arkiviestinnän tilalle voidaan äkkiä tarvita kriisiviestintää. Silloin kriisissä on myös johtaminen.

18.10.2016

Yhteystiedot

Teuvo Arolainen

viestintäpäällikkö
Puhelin:
+358 9 771 2518
Matkapuhelin:
+358 50 324 1195
Sähköposti:
Teuvo.Arolainen@kt.fi
Organisaatio:
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT