Työelämän kehittäminen
1
/2017

Niilo Hakonen, johtava työelämän asiantuntija
Kuva: Pixhill

Johtaminen ja esimiestyö parantuneet kunta-alalla

Vaikka kuntatyöntekijät kokevat työn muutokset entistä suurempina, esimiehiltä saatu tuki ja johtamisen oikeudenmukaisuus ovat parantuneet.

Kuntatyöntekijät saavat aikaisempaa enemmän tukea esimiehiltään ja kokevat johtamisen oikeudenmukaisemmaksi. Tulokset ilmenevät Työterveyslaitoksen Kunta10-tutkimuksesta, joka on laajin kunta-alan valtakunnallinen seurantatutkimus Suomessa.

Työntekijöiden paremmat arviot kertovat siitä, että johtamiseen on kiinnitetty enemmän huomiota esimerkiksi kouluttamalla esimiehiä. Myös tunne johtamisen oikeudenmukaisuudesta on tärkeä, sillä se on yhteydessä muun muassa vähäisempiin sairauspoissaoloihin.

Kunta10-tutkimus, esimiehiltä saatu tuki

Tuloksia hyödynnetään sote-uudistuksen ennakoinnissa

Kuntaorganisaatioiden johtamisen vaikeutena ovat jatkuvat muutokset, kuten tuleva sote- ja maakuntauudistus. Kunta10-tulosten mukaan kuntatyöntekijät kokevat työssä tapahtuvat muutokset entistä suuremmiksi. Lisäksi 43 prosenttia vastaajista koki, ettei heillä tällä hetkellä ole mahdollisuuksia vaikuttaa muutoksiin. Osallistavassa johtamisessa erot työpaikkojen välillä ovat kuitenkin suuria.

Tutkimustuloksia tullaan hyödyntämään sote-uudistuksen vaikutusten ennakoinnissa ja seurannassa.

Ennätysmäärä vastauksia

Kunta10-tutkimuksessa seurataan työntekijöiden työtä ja hyvinvointia kahden vuoden välein tehtävillä kyselyillä. Siinä ovat mukana Helsinki, Espoo, Vantaa, Turku, Tampere, Oulu, Raisio, Naantali, Nokia, Valkeakoski ja Virrat. Vuonna 2016 vastausprosentti oli 72, joka on tutkimuksen historian korkein.

Tutkimus kattaa yhdessä Sairaalahenkilöstön hyvinvointitutkimuksen kanssa lähes 30 prosenttia kunta-alan työntekijöistä.

Nyt tutkimukseen vastasi ennätysjoukko, yli 65 000 kuntatyöntekijää. Vastausprosentti oli 72 prosenttia.


Kunta10 – korkeatasoista tutkimusta ja käytännön kehittämistä

Jo yhdeksän kertaa vuodesta 1997 toteutetussa Kunta10-tutkimuksessa työntekijöiden työtä ja työhyvinvointia koskeviin kyselytuloksiin yhdistetään rekisteritietoa henkilöstöstä ja sairauspoissaoloista. Tutkimus on esimerkki onnistuneesta yhdistelmästä korkeatasoista tieteellistä tutkimusta ja käytännön kehittämistä.

Kunta10 luo otollisen pohjan myös sote- ja maakuntauudistukseen kuuluvien rakenteellisten muutosten seurannalle, koska se sisältää kattavat tiedot lähtötilanteesta ennen uudistuksia. Miten erilaiset organisaatiomuutokset näkyvät lähivuosina henkilöstön vastauksissa? Miten työ muuttuu? Miten uudistukset vaikuttavat työelämän laatuun? Miten erilaiset yksiköt eroavat toisistaan ja mistä se johtuu?

Eniten Kunta10:stä ovat hyötyneet tähän asti tutkimukseen osallistuneet organisaatiot. Kuntakohtaisista tuloksista on tiedotettu kaikille tutkimukseen osallistuneille kunnille ja niiden henkilöstölle työyksikkötasolla. Nykyisin niiden on mahdollista tarkastella tuloksiaan myös nettiportaalin kautta. Sinne voidaan kirjata myös kunkin työyhteisön valitsemat kehityskohteet.

Jatkossa tuloksia ja johtopäätöksiä pyritään levittämään koko kuntakentän hyödyksi.

16.2.2017

Yhteystiedot

Niilo Hakonen

johtava työelämän kehittämisen asiantuntija
Puhelin:
+358 9 771 2025
Matkapuhelin:
+358 40 820 6800
Sähköposti:
Niilo.Hakonen@kt.fi
Organisaatio:
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT