Sopimukset
2
/2017

Hannu Freund, neuvottelupäällikkö
Kuva: Pixhill/KT

Ammatillisessa koulutuksessa tehdään tulevaisuutta

Ammatillisten opettajien vuosityöaikajärjestelmän 1.8.2017 käyttöön ottavien oppilaitosten lukumäärä on varmistunut seitsemäksi. Ensi lukuvuonna noin 2 000 opettajan palvelussuhteen ehtoina sovelletaan neuvoteltua sopimusmallia.

Kunta-alan ammatillisista opettajista on tulevana lukuvuonna reilu viidesosa vuosityöaikajärjestelmässä ja yksityisten oppilaitosten Avaintyönantajat Avainta ry:n jäsenistä noin kolmasosa. Opettajat ovat eri koulutusaloilta, joten monialaisen oppilaitoksen opettajien palvelussuhteen ehdot yhdenmukaistuvat merkittävästi.

Paikallisia neuvotteluja käytiin syksyllä monissa muissakin oppilaitoksissa. Valmiudet mallin nopeaan laajentumiseen suureen osaan ”kuntaperheen” (KT ja Avainta) oppilaitoksista on siis olemassa. Vuosityöaikajärjestelmään voi siirtyä myös kesken lukuvuotta.

Jatkoon voi vaikuttaa KT:n työnantajaryhmässä

Vuonna 2018 voimaan tuleva ns. ammatillisen koulutuksen reformi poistaa lakiin perustuvan erottelun ammatillisen peruskoulutuksen ja aikuisopetuksen välillä. Myös opetusryhmän käsite hämärtyy henkilökohtaistamisen myötä. Ennen reformiakin on tosin yhdistetty nuorten ja aikuisten ryhmiä.

KT ja OAJ pyrkivät neuvottelemaan nykyiseen vuosityöaikamalliin muutoksia, jotka vastaavat tuleviin toiminnallisiin tarpeisiin. Neuvoteltavan ”reforminkestävän” mallin on tarkoitus tulla nopeasti valtakunnalliseksi ja pakottavaksi OVTES-järjestelmäksi, jolloin se korvaa mahdollisimman laajalti nykyiset OVTES:n palvelussuhteen ehdot.

Joustavampi vuosityöaikamalli on määrä neuvotella vuoden 2017 puolella, jotta se voidaan ottaa paikallisesti käyttöön 2018.

Neuvotteluiden taustalla toimii KT:n ylläpitämä Ammatillisen koulutuksen työnantajaryhmä. KT:n ja Avaintan koulutuksen järjestäjien edustajista koostuvan ryhmän kautta linjataan yleiset neuvottelutavoitteet sekä tuetaan oppilaitoksia neuvotteluissa ja järjestelmän omaksumisessa.

Paikallinen valmistautuminen tarpeen jo nyt

Koulutuksen järjestäjän kannalta on tärkeintä jo nyt valmistella muutosta nykyisen vuosityöaikajärjestelmän pohjalta. Paikallinen valmistelu liittyy enimmäkseen työaikasuunnitelman ja -seurannan toteuttamiseen sekä mallin perusolemuksen ymmärtämiseen.

Sekä opettajien että esimiesten tulee sisäistää roolinsa, oikeutensa sekä velvollisuutensa, jotta järjestelmän mahdollisuudet saadaan hyödynnettyä. ”Reforminkestävä” vuosityöaikamalli ei tässä poikkea oleellisesti nykyisestä vuosityöaikajärjestelmästä.


Perusopetuksen neuvottelut keskeytyivät

Perusopetuksen vuosityöaikaneuvottelut keskeytyivät, sillä KT ja OAJ eivät päässeet yhteisymmärrykseen kustannustasosta. Mallin rakenteesta on sen sijaan yhteinen näkemys. Työnantajat pitävät tärkeänä, että neuvottelutulos saavutetaan vaikeuksista huolimatta tukemaan muuttuvaa opettajan työnkuvaa.

Lukuvuodelle 2017–2018 ei ole tulossa peruskoulun vuosityöaikakokeiluita. OAJ:n tarjoukset olisivat merkinneet työnantajille vähintään kolmen prosentin palkkakustannusten kasvua riippumatta siitä, katsottiinko asiaa kokonais- vai tuntikustannusten näkökulmasta.

KT:n mielestä mallin on oltava myös kustannuksiltaan kestävällä pohjalla, jotta se otetaan valtakunnalliseksi sopimusmalliksi.

Neuvoteltavan vuosityöaikamallin rakenne poikkeaa ammatillisen mallista. Sidotun ja sitomattoman työajan sijaan perusopetuksen mallin työaika jakaantuu opetukseen, opetukseen liittyvään arviointi- ja suunnittelutyöhön sekä muuhun työhön. Neuvottelujen erimielisyys kiteytyi opetukseen liittyvän arviointi- ja suunnittelutyön määrään. Työnantajapuoli tukeutui tuloksiin lähes 350 opettajan työaikaseurannasta. Se toteutettiin kolmen kaupungin ja OAJ:n kanssa, mutta OAJ ei pitänyt tuloksia luotettavina.

Työnantajapuolen yleiset neuvottelutavoitteet on linjannut noin 15 suurimman kaupungin muodostama ryhmä. Neuvotteluja on tukenut ohjausryhmä, jossa oli KT:n ja OAJ:n neuvottelijoiden lisäksi Vaasan, Vantaan ja Jyväskylän edustus sekä työnantaja- että työntekijäpuolelta. Tarkoitus oli saada kokeilut alkamaan ainakin näissä kaupungeissa. KT ei voi tehdä neuvottelutulosta ilman kaupunkien hyväksyntää.

30.3.2017

Yhteystiedot

Hannu Freund

neuvottelujohtaja
Puhelin:
+358 9 771 2024
Matkapuhelin:
+358 50 572 6209
Sähköposti:
Hannu.Freund@kt.fi
Organisaatio:
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT