Työelämän kehittäminen
3
/2017

Merja Rusanen, henkilöstön kehittämisen asiantuntija
Kuva: Seppo Haavisto

Pelastustoimi uutta kohti

Sote- ja maakuntauudistuksen rinnalla muutoksessa on myös pelastustoimi. Pelastustoimi siirtyy vuoden 2019 alusta 18 maakunnan hoidettavaksi.

Muutos ei ole suuren suuri, koska monin osin pelastustoimessa on noudatettu jo vanhastaan maakuntajakoa. Pelastuslaitokset tuottavat jatkossakin ensihoitopalvelut terveydenhuollolle.

Pelastustehtävissä työskentelee 6 070 työntekijää. Pelastuslaitokset hoitavat vuosittain noin 400 000 kiireellistä ensihoitotehtävää.

Pelastuslakiin tehtävät muutokset on tarkoitus antaa eduskunnan käsiteltäväksi loppuvuodesta 2017. Laissa säädettäisiin pelastustoimen palvelutasosta, joissa olisi huomioitu kansalliset, alueelliset ja paikalliset tarpeet sekä onnettomuusuhat.

Jatkossa maakunnan valtuusto päättäisi pelastustoimen palvelutasosta ja sisäministeriö arvioisi sitä. Uusi valtion lupa- ja valvontavirasto vastaisi pelastustoimen laillisuusvalvonnasta.

Pelastustoimea kehitetään

Hallinnollisen uudistuksen lisäksi sisäministeriö ja pelastuslaitokset kehittävät pelastustoimen sisältöä. Pelastustoimen uudistukseen liittyvien tehtävien kehittämiseksi sisäministeriö asetti neljä osahanketta, joiden alle perustettiin 14 työryhmää.

KT Kuntatyönantajat osallistuu aktiivisesti pelastustoimen kehittämi- seen. KT:n edustajia on mukana tuottavuus-, henkilöstö- ja työhyvinvoin- tityöryhmässä.

Pelastustoimen kehittämistyöryhmässä etsitään keinoja tehostaa pelastuslaitosten riskianalyysityötä, yhdenmukaistaa eri valvontamenetelmiä ja pelastustoiminnan johtamisen suunnitelma-, arkkitehtuuri- ja suunnitteluprosesseja sekä parantaa pelastuslaitosten tuottavuutta ja palveluiden vaikuttavuutta.

Henkilöstötyöryhmässä suunnitellaan pelastustoimen sekä ensihoidon tietojärjestelmien (palkanlaskenta, työajat ja lomat) kytkeytymistä maakuntien HR-järjestelmiin sekä kehitetään työterveyshuollon prosesseja.

Työhyvinvointiryhmässä kehitetään uusia toimintatapoja sekä johtamista ja esimiestyötä niin, että se tukee työhyvinvointia. Osaamista kehittämistä ohjataan enemmän strategiseen suuntaan, korkeaan uudistuskykyyn sekä jatkuvaan oppimiseen ja osaamisen kehittämiseen.

Pelastajien fyysistä ja henkistä työkykyä tutkitaan selvittämällä, mitkä tekijät vahvistavat tai heikentävät työkykyä eri ikäryhmissä sekä etsitään vaihtoehtoja työn rikastamiseksi.

Työryhmien työ päättyy vuoden 2018 lopussa. Kaikkien työryhmien tuotokset kootaan yhteen ja hankkeen ohjausryhmä tekee lopulliset toimenpide-ehdotukset.

17.5.2017

Yhteystiedot