Oikeustapaukset
6
/2017

Anne Kiiski, työmarkkinalakimies
Kuva: Pixhill

Palkkaa sai alentaa 8 viikon kuluttua tehtävämuutoksesta

Työtuomioistuin antoi elokuussa ratkaisun, jonka mukaan tehtäväkohtaista palkkaa sai alentaa ilman irtisanomisaikaa, kun tehtävien vaativuus oli muuttunut olennaisesti.

KT Kuntatyönantajien kanta voitti tehtäväkohtaisen palkan muuttamista koskevassa jutussa työtuomioistuimessa. Riita koski tehtäväkohtaisen palkan muutosajankohtaa organisaatiomuutostilanteessa.

Taustalla oli sairaanhoitopiirissä toteutettu organisaatiomuutos, jonka vuoksi työnantaja ei voinut enää tarjota työntekijöille ja viranhaltijoille heidän vanhoja tehtäviään. Ennen muutoksen toteuttamista oli käyty yhteistoimintaneuvottelut.

Työnantaja tarjosi riidan kohteena oleville työntekijöille ja viranhaltijoille irtisanomisen vaihtoehtona uusia työsuhteisia tehtäviä, jotka he suostuivat ottamaan vastaan. Heidän kanssaan tehtiin sopimus tehtävien muutoksesta 1.1.2016 lukien.

Lisäksi sovittiin, että tehtäväkohtainen palkka maksetaan uuden tehtävän mukaisesti 27.2.2016 lähtien, jollei keskustasolla sovita toisin. Ajankohta palkan muuttamiselle määräytyi sen mukaan, että tuolloin oli kulunut kahdeksan viikkoa tehtävän muutoksesta.

Riita palkan alentamisen ajankohdasta

Oikeudessa oli kyse siitä, oliko työnantaja menetellyt KVTES I luvun 10 §:n ja VIII luvun 5 §:n vastaisesti jättämällä noudattamatta irtisanomisaikaa muuttaessaan työtehtäviä ja alentamalla tehtäväkohtaisia palkkoja 27.2.2016 lukien.

Lisäksi tarkasteltiin siitä, oliko työnantajalla oikeus KVTES II luvun 10 §:n nojalla alentaa työntekijöiden palkkaa kahdeksan viikon kuluttua sovitusta tehtävämuutosajankohdasta.

Riidatonta asiassa oli se, että tehtävien vaativuus oli olennaisesti muuttunut ja että uusien tehtävien tehtäväkohtainen palkka oli aikaisempaa pienempi.

Työntekijöitä ja viranhaltijoita edustanut Kunta-alan koulutettu hoitohenkilöstö KoHo ry katsoi, että kyseisessä tilanteessa, jossa uusia tehtäviä tarjottiin irtisanomisen vaihtoehtona, palkan olisi saanut muuttaa vasta irtisanomisajan ja kahdeksan viikon kuluttua. Tämä oli KoHon kanta, vaikka tehtävämuutoksesta oli nimenomaan sovittu. Työnantaja ei siis ollut yksipuolisesti muuttanut tehtäviä.

KT katsoi, että asiassa oli noudatettava palkkausluvun 10 §:ää. Sen mukaan tehtäväkohtaista palkkaa tarkistetaan kahdeksan viikon kuluttua tehtävien muutoksesta, jos uusi tehtäväkohtainen palkka on aiempaa pienempi. Näin pitää tehdä myös tilanteissa, joissa uusista tehtävistä sopimisen vaihtoehtona on irtisanominen.

Siirto uusiin tehtäviin työntekijöiden suostumuksella

Koska siirto oli toteutettu työntekijöiden ja viranhaltijoiden suostumuksella, työnantaja ei ollut velvollinen noudattamaan irtisanomisaikaa. Työnantaja ei ollut menetellyt KVTES:n vastaisesti alentamalla henkilöiden tehtäväkohtaisia palkkoja kahdeksan viikon kuluttua tehtävien muutoksesta.

Kysymys ei ollut KVTES I luvun mukaisesta tilanteesta. KVTES I luvun 10 §:n mukaan työntekijää ei voida siirtää ilman suostumustaan pysyvästi tehtäviin, jotka olennaisesti poikkeavat hänen työsopimuksensa mukaisista tehtävistä, ellei työnantajalla ole samalla irtisanomisperustetta.

Työtuomioistuin totesi, että:

  • Tapauksessa oli riidatonta se, että kanteessa mainitut henkilöt tekivät 17.11.2015 työnantajan kanssa kirjallisen sopimuksen tehtävien muutoksesta ilman irtisanomisaikaa 1.1.2016 lukien.

  • Henkilöitä ei siirretty toisiin tehtäviin ilman heidän suostumustaan. Uusista työsuhteisista tehtävistä sovittiin heidän kanssaan.

  • Viranhaltijan suostumukselle tuli antaa sama merkitys kuin työntekijän suostumukselle.

  • Kysymys ei ollut irtisanomisesta.

  • Sopimus tehtävien muutoksesta ei rinnastu kantajan väittämällä tavalla työnantaja irtisanomisilmoitukseen.

  • Pelkästään se seikka, että työntekijöille ja viranhaltijoille tarjottiin sopimuksia vaihtoehtona irtisanomismenettelyn käynnistämiselle ei tehnyt heidän antamistaan suostumuksista tahdonilmaisuina pätemättömiä.

  • Työnantajalla ei ollut velvollisuutta noudattaa irtisanomisaikaa tehtävien muutoksen yhteydessä.

  • Palkkaa sai alentaa kahdeksan viikon kuluttua tehtävämuutoksesta.

Riidassa ei väitetty, että työntekijät ja viranhaltijat olisivat allekirjoittaneet sopimuksen uusista tehtävistä vastoin tahtoaan tai että he eivät olisi ymmärtäneet allekirjoittamansa sopimuksen sisältöä ja tarkoitusta. He ymmärsivät, että työnantajan laatiman sopimuksen mukaan tehtävät muuttuvat ilman irtisanomisaikaa 1.1.2016 lukien.

Miten tuomio vaikuttaa työnantajien toimintaan?

Olennaista tässä tapauksessa on se, että työnantaja ei muuttanut tehtäviä irtisanomisperusteella yksipuolisesti, vaan uusista työsuhteisista tehtävistä sovittiin työntekijöiden ja viranhaltijoiden kanssa.

Tähän tuomioon ja sen perusteluihin kannattaa tutustua erityisesti tilanteissa, joissa työnantaja ei esimerkiksi organisaatiomuutoksen vuoksi voi enää tarjota työntekijöille tai viranhaltijoille vanhoja tehtäviä.

Vaihtoehtona irtisanomiselle työnantaja voi tarjota sitä mahdollisuutta, että työntekijän tai viranhaltijan kanssa sovitaan uudesta työsuhteisesta tehtävästä siitä ajankohdasta lukien, jolloin uusi tehtävä on tarjolla.

Työntekijän tai viranhaltijan kanssa voidaan siis sopia uudesta työsuhteisesta työtehtävästä. Kun uudesta työtehtävästä sovitaan, määräytyy KVTES:n piirissä työskentelevien palkka palkkausluvun (luku II) määräysten mukaisesti. Kun tehtävän vaativuus olennaisesti muuttuu, palkkaa tarkistetaan sopimusmääräykseen kirjattuna ajankohtana.

Työtuomioistuimen tuomio TT: 2017-127


Olennainen muutos tehtävissä

Jos viranhaltijan/työntekijän tehtävien vaativuus olennaisesti muuttuu vähintään kahden viikon ajaksi toiseen virkaan tai tehtävään siirtymisen tai tehtävien uudelleenjärjestelyn vuoksi, tehtäväkohtaista palkkaa tarkistetaan, jos se ei vastaa muuttuneita tehtäviä.

Tehtäväkohtaisen palkan tarkistamisajankohdat ovat:

  1. tehtävien muutosajankohdasta lukien, jos uusi tehtäväkohtainen palkka on korkeampi,

  2. kahdeksan viikon kuluttua tehtävien muutoksesta, jos uusi tehtäväkohtainen palkka on alempi

  3. tehtävien muutosajankohdasta lukien, jos työntekijä hakeutuu omasta pyynnöstään vähemmän vaativaan tehtävään tai toisiin tehtäviin siirtämistä on tarjottu lomauttamisen vaihtoehtona tai

  4. toiseen virkaan siirtymishetki.

KVTES luku 2 10 § 1 mom

14.12.2017

Yhteystiedot

Anne Kiiski

neuvottelujohtaja
Puhelin:
+358 9 771 2508
Matkapuhelin:
+358 50 414 0718
Sähköposti:
Anne.Kiiski@kt.fi
Organisaatio:
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT