KT-kulma
6
/2018

Markku Jalonen, kunta-alan työmarkkinajohtaja

KT asetti hallitusohjelmatavoitteet

KT:n valtuuskunta on hyväksynyt KT:n hallitusohjelmatavoitteet, jotka ovat tämän lehden liitteenä. Suomen hyvinvointi syntyy työstä. Siksi työllisyysasteen pitää nousta ainakin 75 prosenttiin. On välttämätöntä jatkaa maltillisia työmarkkinaratkaisuja. Hallituksen talouspolitiikan täytyy tukea maltillista ansiokehitystä.

Markku Jalonen, kunta-alan työmarkkinajohtaja

Työttömyysturvaa on porrastettava siten, että se kannustaa nykyistä paremmin työn vastaanottamiseen. Koko suomalainen sosiaaliturvajärjestelmä on vaiheittain uudistettava työllisyystavoite edellä.

Työnantajien työllistämiskynnystä on tarvittaessa alennettava myös työlainsäädäntöä muuttamalla ja pitämällä silmällä erityisesti nuorten työllistymistä. Kuntien rooli työllisyyden edistämisessä on tunnustettava ja alueellisia työllisyyskokeiluja jatkettava.

Yksityisen ja julkisen sektorin eläkelainsäädännöt on yhdistettävä. Kuntatyönantajien neljä prosenttiyksikköä yksityisiä työnantajia korkeampi eläkevakuutusmaksu on alennettava lähemmäs yksityisen sektorin tasoa.

Perhevapaauudistuksella taataan perhevapaiden tasaisempi käyttö, parannetaan naisten asemaa työmarkkinoilla ja turvataan lapsen etu.

Yhteiskuntavaarallisia työtaisteluja koskevaa sääntelyä on uudistettava ja suojelutyömääräyksiä laajennettava siten, että kansalaisten henki ja terveys sekä yhteinen ja yksityinen omaisuus turvataan kuntien ja maakuntien vastuulla olevissa toiminnoissa.

Palkkojen harmonisoinnin kustannuksia pitää rajoittaa lainsäädännöllä. Julkisen sektorin rakenneuudistuksiin ei pidä sisällyttää erityistä irtisanomissuojaa.

Varmistetaan kuntien ja maakuntien edellytykset kehittää asiakaslähtöisiä palveluja ja investoida digitalisaation, tekoälyn ja uuden tekniikan hyödyntämiseen.

Suomi on rakennettu osaamisen varaan, ja siitä on pidettävä kiinni myös seuraavalla vaalikaudella. Tarvitaan suomalaisen työn, innovaatioiden ja osaamisen kehittämisohjelma sekä aikuiskoulutuksen kokonaisuudistus. Työperäistä maahanmuuttoa on lisättävä ja maahanmuuttajien koulutusta ja kotouttamista tehostettava.

Uusia normeja ei tarvita tiukentamaan ryhmäkokoja ja henkilöstön kelpoisuusehtoja. Kunta- ja maakuntakonsernien työvoimatarpeet on huomioitava niin, että koulutusmäärillä vastataan olemassa oleviin henkilöstötarpeisiin.

13.12.2018

Yhteystiedot

Markku Jalonen

toimitusjohtaja
Puhelin:
+358 9 771 2500
Matkapuhelin:
+358 40 547 7710
Sähköposti:
Markku.Jalonen@kt.fi
Organisaatio:
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT