Tilastot
3
/2019

Anne Hotti, johtava työmarkkinatutkija

Paikallinen sopiminen toimii kunta-alalla

Kaikkiin kunta-alan virka- ja työehtosopimuksiin sisältyy paikallinen järjestelyerä 1.1.2019. KVTES:n järjestelyeräpotista käytettiin valtaosa terveyden- ja sosiaalihuollon sekä varhaiskasvatuksen henkilöstön palkankorotuksiin.

Toisiaan kättelevät kädet

Paikallinen järjestelyerä 1.1.2019 sisältyy kaikkiin kunta-alan sopimuksiin. Valtaosassa kuntia ja kuntayhtymiä päätökset järjestelyerien käyttämisestä perustuivat työnantajan ja palkansaajajärjestöjen yhteisymmärrykseen. Vain harvoin päätökset järjestelyerien käyttämisestä syntyivät työnantajan yksipuolisella päätöksellä.

Jollei järjestelyerän kohdentamisesta päästy yksimielisyyteen, työnantaja päätti järjestelyerän käytöstä tehtäväkohtaisten palkkojen korotuksiin ja/tai henkilökohtaisiin lisiin tai vastaaviin korotuksiin.

KVTES:ssa, teknisten sopimuksessa ja tuntipalkkaisten sopimuksessa järjestelyerän suuruus oli 1,2 prosenttia sopimusalan palkkasummasta.

Opetusalalla järjestelyerän suuruus oli 0,9 prosenttia ja lääkäreillä 0,7 prosenttia kunkin lääkäriliitteen palkkasummasta.

Lähes kaikki kunnat ja kuntayhtymät jakoivat paikallisen järjestelyerän sen suuruisena, mitä sopimuksissa oli sovittu. Ylimääräisiä korotuksia ei juuri maksettu.

Päätös paikallisen järjestelyerän käyttämisestä perustuu:
  KVTES OVTES TS TTES LS
Työnantajan ja palkansaajajärjestöjen yhteisymmärrykseen 89,9 % 96,3 % 94,4 % 96,8 % 94,1 %
Työnantajan yksipuoliseen päätökseen 7,6 % 3,2 % 3,7 % 3,2 % 3,1 %
Muuhun 2,5 % 0,5 % 1,9 % - 2,8 %

Yli puolet henkilöstöstä sai järjestelyerää

KT:n selvityksen mukaan paikallista järjestelyerää saaneiden osuus vaihteli sopimusaloittain 50 prosentista 64 prosenttiin henkilöstöstä.  Suhteellisesti eniten erän saaneita oli KVTES:n liitteessä 7 lomituspalvelut (69 prosenttia liitteen henkilöstöstä) ja liitteessä 3 terveydenhuolto (64 prosenttia).

Valtaosa KVTES:n järjestelyeräpotista meni terveyden- ja sosiaalihuoltoon (KVTES:n liite 3 ja 4) sekä varhaiskasvatukseen (KVTES liite 5). Näihin kolmeen liitteeseen käytettiin järjestelyeräpotista yhteensä 92 prosenttia.

Terveydenhuollossa ja varhaiskasvatuksessa järjestelyeräpotti ylitti myös selvästi näiden liitteiden suhteelliset osuudet koko KVTES-palkkasummasta. Tämä tarkoittaa sitä, että muiden liitteiden järjestelyeräpotti jäi puolestaan alle niiden suhteellisen osuuden KVTES-palkkasummasta.

Järjestelyerää saaneita henkilöstöstä:
KVTES 53,1 %
OVTES 50,2 %
TTES 64,2 %
TS 59,2 %
LS 52,3  %

Tehtäväkohtaisten palkkojen epäkohtia korjattiin

Paikallisen järjestelyerän käyttämisen ensisijaisia tavoitteita oli kehittää paikallisia palkkausjärjestelmiä, korjata paikallisia palkkausepäkohtia sekä tukea tuloksellisuutta edistäviä toimintoja ja tehtävien uudelleenjärjestelyjä.

KT:n selvityksen mukaan järjestelyerää kohdennettiin eniten tehtäväkohtaisiin palkkoihin ja seuraavaksi eniten henkilökohtaisiin lisiin. Harvemmin järjestelyerää jaettiin yleiskorotuksen luonteisena kaikille.

Eniten järjestelyerää käytettiin henkilökohtaisiin lisiin teknisten sopimuksessa. Tätä edisti se, että sopimuksen mukaan teknisten 1,2 prosentin järjestelyerästä piti käyttää henkilökohtaisiin lisiin vähintään 0,3 prosenttiyksikköä.

Kokemukset järjestelyerästä hyviä

Edellinen kaikkia sopimusaloja koskeva paikallinen järjestelyerä jaettiin kunta-alalla 1.2.2013. KT:n selvityksen mukaan paikallinen järjestelyerä olikin pitkään odotettu ja tarpeellinen. Suurin osa vastanneista toivoi, että jatkossa paikallisia järjestelyeriä pitäisi olla enemmän. Valtaosa neuvotteluista sujui hyvässä yhteishengessä.

Toisaalta paikalliseen järjestelyerään kohdistui suuria paineita, koska edellisestä järjestelyerästä oli kulunut niin pitkä aika. Monet niin työnantajapuolen kuin palkansaajapuolen edustajista olivat ensimmäistä kertaa neuvottelemassa paikallisesta järjestelyerästä. Sen jakamisesta pidettiin työläänä, koska siihen liittyi niin paljon neuvoteltavaa, selvitettävää ja laskettavaa muiden töiden ohella.

Paikallisesta järjestelyerästä tuli KT:lle erityisen paljon kysymyksiä. KT ohjeisti ja koulutti tästä erästä enemmän kuin koskaan aiemmin.

KT:n paikallisia järjestelyeriä koskevaan tiedusteluun vastasi 234 kuntaa ja kuntayhtymää ja se kattaa 77 prosenttia koko kunta-alan henkilöstöstä. Osassa kuntia ja kuntayhtymiä neuvottelut erästä ovat vielä tätä kirjoittaessa toukokuussa kesken.

 

5.6.2019

Yhteystiedot

Anne Hotti

johtava työmarkkinatutkija
Puhelin:
+358 9 771 2324
Matkapuhelin:
+358 50 527 1092
Sähköposti:
Anne.Hotti@kt.fi
Organisaatio:
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT