Sopimukset
3
/2019

Vuosilomamääräyksiin muutoksia

KVTES 2018–2019:n ja TTES 2018–2019:n eräisiin vuosilomamääräysiin on sovittu muutoksia. Työkyvyttömyyden vaikutus vuosiloman pituuteen ja siirretyn loman antamisajankohtaan muuttui.

lankaa ja lankakerä

KT ja kunta-alan pääsopijajärjestöt sopivat eräiden kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen  (KVTES 2018–2019) vuosilomamääräysten muuttamisesta. Uudet sopimusmääräykset ovat vuosilomaluvun 5 §:n 4 ja 5 momentit sekä 11 § :n 3 momentti. Muutokset perustuvat huhtikuun alussa voimaan tulleisiin vuosilomalain muutoksiin.

Muutokset koskevat työkyvyttömyyden vaikutusta toisaalta viranhaltijan tai työntekijän ansaitseman vuosiloman pituuteen ja toisaalta työkyvyttömyyden vuoksi siirretyn vuosiloman antamisajankohtaa.

Uusia vuosilomamääräyksiä sovelletaan 1. huhtikuuta 2019 alkavalta ja sen jälkeisiltä lomanmääräytymisvuosilta ansaittavaan vuosilomaan.
KVTES:n vuosilomaluvun sopimusmääräyksiä sovelletaan myös lääkärisopimuksessa ja teknisten sopimuksessa.

Uudet määräykset vastaavat vuosilomalain muutoksia

Uusi vuosilomaluvun 5 §:n 4 momentti vastaavat pääosin sisällöltään ja soveltamiseltaan vuosilomalain uutta 7 a §:ää. KVTES:n muuttuneet määräykset poikkeavat kuitenkin vuosilomalain säännöksestä siinä, että kun vuosilomalain perusteella työntekijällä olisi oikeus ns. lisäpäiviin, jos vuosiloma on työkyvyttömyydestä johtuvan poissaolon vuoksi alle 24 arkipäivää (neljä viikkoa), KVTES:n vuosilomajärjestelmässä neljän viikon loma on 20 vuosilomapäivää.

Koska eri tavalla sovellettavista määräyksistä aiheutuisi turhaa hallinnollista haittaa, KVTES:n uusissa määräyksissä on sovittu, että vuosilomalain tarkoittamat lisäpäivät ovat normaaleja KVTES:n mukaisia vuosilomapäiviä ja niihin sovelletaan sellaisenaan muita vuosilomaa koskevia määräyksiä.

Viranhaltijalla ja työntekijällä on muuttuneiden määräysten perusteella oikeus 20 vuosilomapäivään täydeltä lomanmääräytymisvuodelta, jos hänen lomaoikeutensa jää alle mainitun määrän työkyvyttömyydestä tai lääkinnällisestä kuntoutuksesta johtuvan poissaolon vuoksi.

Lomaoikeutta tarkastellaan pääsääntöisesti lomanmääräytymisvuosittain lomanmääräytymisvuoden päättyessä. Tarkastelua ei siis tehdä lomanmääräytymiskuukausittain.

Viranhaltijan tai työntekijän vuosilomaoikeutta tarkastellaan ensisijaisesti voimassaolevien KVTES:n määräysten mukaan. Jos henkilöllä on oikeus vähintään 20 vuosilomapäivään jo nykyisten määräysten perusteella, uutta 4 momenttia ei sovelleta.

Vuosilomaluvun 4 §:n voimassaolevien määräysten mukaan vuosilomaan oikeuttava työssäolon veroinen aika sairauden perusteella on verrattain pitkä. Toisaalta KVTES:n mukaan vuosilomaa ansaitaan pääsääntöisesti muutenkin enemmän kuin vuosilomalain mukaan. Tarvetta soveltaa uutta 5 §:n 4 momenttia tullee suhteellisen harvoin.

Siirretyn loman antamisajankohta

Viranhaltijalla tai  työntekijällä on oikeus vuosiloman siirtämiseen synnytyksen, sairauden tai tapaturman aiheuttaman työkyvyttömyyden vuoksi.
Siirretyn vuosiloman antamisajankohta määräytyy KVTES:n vuosilomaluvun 11 §:n 3 momentin mukaan. Määräystä on muutettu vastaamaan vuosilomalain muutosta.

Siirretty kesäloma annetaan saman lomakauden aikana ja talviloma ennen seuraavan lomakauden alkua kuten nykyisinkin. Mikäli tämä ei ole mahdollista (työkyvyttömyyden jatkuessa), loma annetaan lomakautta seuraavan kalenterivuoden lomakauden aikana tai viimeistään kyseisen kalenterivuoden päättymiseen mennessä.

Tältä osin lomanantokausi pidentyi merkittävästi. Mikäli lomaa ei voida pitää tuolloinkaan, lomakorvaus maksetaan pitämättä jääneestä lomasta.
Viranhaltijan tai työntekijän kanssa voidaan sopia, että siirretty loma pidetään ennen lomakautta seuraavan kalenterivuoden lomakautta.

Vuosilomaluvun 11 §:n 3 momentin muuttunutta määräystä sovelletaan 1.huhtikuuta 2019 alkaneelta lomanmääräytymisvuodelta ansaittaviin lomiin. Tätä ennen päättyneiltä lomanmääräytymisvuosilta ansaittuihin siirrettyihin lomiin sovelletaan 31. maaliskuuta 2019 voimassa olleen 11 §:n 3 momentin määräyksiä.

TTES:n vuosilomamääräyksiin vastaavat muutokset

Myös TTES 2018–2019:n eräisiin vuosilomamääräyksiin on sovittu muutoksia. Ne perustuvat huhtikuun alussa voimaan tulleisiin vuosilomalain muutoksiin ja vastaavat muutoksia, jotka on tehty kuukausipalkkaisille KVTES:een.

KT ja JHL ovat sopineet  kunnallisen tuntipalkkaisen työehtosopimuksen  (TTES 2018–2019) vuosilomamääräysten 50 § 4 momentin ja 54 § 4 momentin muuttamisesta. Uusia TTES:n määräyksiä sovelletaan 1. huhtikuuta 2019 alkavalta ja sen jälkeisiltä lomanmääräytymisvuosilta ansaittavaan vuosilomaan. Muutokset koskevat työntekijän työkyvyttömyysajalta ansaitseman vuosiloman pituutta ja työkyvyttömyyden vuoksi siirretyn vuosiloman antamisajankohtaa.

Uuden TTES 50 §:n 4 momentin mukaan työntekijällä on oikeus 20 vuosilomapäivään täydeltä lomanmääräytymisvuodelta, jos hänen lomaoikeutensa jää alle mainitun määrän työkyvyttömyydestä tai lääkinnällisestä kuntoutuksesta johtuvan poissaolon vuoksi.

Uusi TTES 50 §:n 4 momentti vastaa sisällöltään ja soveltamiseltaan vuosilomalain uutta 7 a §:ää. TTES:n muutokset poikkeavat kuitenkin vuosilomalain säännöksestä sikäli, että vuosilomalain perusteella työntekijällä olisi oikeus ns. lisäpäiviin jos vuosiloma on työkyvyttömyydestä johtuvan poissaolon vuoksi alle 24 arkipäivää (neljä viikkoa). TTES:n vuosilomajärjestelmässä neljän viikon loma on 20 vuosilomapäivää.

Uusissa määräyksissä on sovittu, että vuosilomalain tarkoittamat lisäpäivät ovat normaaleja TTES:n mukaisia vuosilomapäiviä ja niihin sovelletaan sellaisenaan muita vuosilomaa koskevia määräyksiä.

Siirretyn vuosiloman antamisajankohta määräytyy TTES:n 54 § 4 momentin mukaan. Määräystä on muutettu vastaamaan vuosilomalain säännökseen tehtyä muutosta ja samalla 54 § 5 momentti on poistettu tarpeettomana.

KT:n yleiskirjeistä tietoa soveltamiseen

KVTES 2018–2019:n uusien vuosilomamääräysten 5 §:n 4 ja 5 momentin soveltamiseen annetaan tarkempia ohjeita ja esimerkkejä KT:n yleiskirjeessä 7/2019. KT ja pääsopijajärjestöt ovat yksimielisisiä yleiskirjeen sisällöstä.

KT:n yleiskirjeessä 9/2019 annetaan sopijaosapuolten tekemät tarkemmat ohjeet ja esimerkkejä TTES2018–2019:n  uusien vuosilomamääräysten 50 §:n 4 momentin ja 54 § 4 momentin soveltamiseen.   

KT:n yleiskirjeet 7/2019 ja 9/2019 luettavissa KT:n verkkosivuilla >

5.6.2019