KT-kulma
4
/2019

Markku Jalonen, kunta-alan työmarkkinajohtaja

Edessä on pitkä ja vaativa työmarkkinakierros

Liitto- ja toimialakohtaiset neuvottelut käydään Suomen talouden kannalta vaikeassa toimintaympäristössä. Talouden kasvulukuja on alennettu ja työllisyyden myönteinen kehitys pysähtynyt. Koko julkisen talouden ja kuntatalouden tilanne jatkuu kireänä ja alijäämäisenä, mistä kertovat muun muassa lisääntyneet yt-neuvottelut.

Markku Jalonen, kunta-alan työmarkkinajohtaja

On olemassa riski, että liittokierroksen tavoitteidenasettelu perustuu nousukauden hyvään taloustilanteeseen eikä siinä noteerata Suomen talouden käännettä riittävästi. Alenevien kasvunäkymien oloissa käytävällä työmarkkinakierroksella on todennäköisesti suurin vaikutus myös Rinteen hallituksen asettaman 75 prosentin työllisyystavoitteen saavuttamiseen.

Siksi on täysin välttämätöntä jatkaa kustannustasoltaan maltillisia työmarkkinasopimuksia, jotka parantavat työllisyyttä, kilpailukykyä ja julkisen talouden tilaa. Kuntatyönantajilla ei ole olemassa ylimääräistä jakovaraa.

Eri toimialojen neuvottelujen aikajana on pitkä. Neuvottelut käynnistäneen teknologiateollisuuden sopimukset päättyvät lokakuun lopussa. Kunta-alan työ- ja virkaehtosopimukset ovat voimassa 31.3.2020 saakka ja neuvottelut ajoittuvat kevättalveen.

Teknologiateollisuuden neuvotteluilla ja siellä syntyvällä liittokierroksen päänavauksella on yleensä ollut suuri merkitys muun muassa työmarkkinakierroksen yleiseen kustannustasoon ja sopimuskausien pituuteen. 

Kilpailukykysopimukseen sisältyvä työajan pidennys on noussut keskeiseksi kiistakysymykseksi. Kunta-alan työ- ja virkaehtosopimuksissa kilpailukykysopimuksen mukainen työajan pidennys ei ole määräaikainen. Se on tarkoitettu pysyväksi sopimusmääräykseksi.

Kunta-alan pääneuvotteluryhmä ja muut neuvotteluryhmät ovat aloittaneet työskentelyn. Syksyn aikana käydään valmistelevia neuvotteluita sekä tehdään taloudellisia ja muita selvityksiä.

Kuntatalouden ahdinkoa ei helpota se, että hallitusohjelma tuo mukanaan kunta-alalle huomattavia pysyviä lisäkustannuksia. Erilaiset mitoitukset, hoitotakuut ja uudet tehtävät edellyttävät tuhansien uusien ammattilaisten rekrytointia. Hallitusohjelmassa luvataan kompensoida uusien tehtävien kustannukset kunnille täysimääräisesti, mutta KT:n arviot henkilöstövaikutusten ja tehtävien todellisista kustannusvaikutuksista ovat selvästi suurempia kuin mihin valtion puolella on varauduttu.

Kokonaan toinen kysymys on se, mistä uudet ammattilaiset saadaan. Jo tällä hetkellä kunta-alalla on pulaa työvoimasta. Jo tässä kuussa hallituksen budjettiriihestä tarvitaan nopeasti vaikuttavia päätöksiä osaavan työvoiman saatavuuden varmistamiseksi.

10.9.2019

Yhteystiedot

Markku Jalonen

toimitusjohtaja
Puhelin:
+358 9 771 2500
Matkapuhelin:
+358 40 547 7710
Sähköposti:
Markku.Jalonen@kt.fi
Organisaatio:
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT