Raha
Sopimukset
1
/2020

Henrika Nybondas-Kangas, neuvottelupäällikkö

4.2.2020

Minimipalkkasääntelystä aloite EU:ssa

EU-komissio haluaa määritellä EU-tasoisen minimipalkan, joka turvaa riittävän elintason missä tahansa jäsenvaltiossa. KT katsoo, ettei lakisääteinen minimipalkka ole mahdollinen suomalaisessa työmarkkinajärjestelmässä.

Joulukuussa aloitti työnsä uusi EU-komissio, jonka puheenjohtajana toimii saksalainen Ursula von der Leyen. Hän linjasi osana talouspoliittista ohjelmaa, että komissio tekee aloitteen vähimmäispalkasta jokaiselle työntekijälle Euroopan Unionin alueella. 

Ongelmaksi on nähty erityisesti Itä-Euroopan alhainen palkkataso, sillä esimerkiksi neljäsosa romanialaisista elää Romanian valtion määrittelemällä minimipalkalla. Ellei palkka ole omassa maassa elintasoon nähden kohtuullinen, palkansaajat etsivät töitä muualta. 

Jo ennen kuin aloitteesta oli tehty kirjallista esitystä, monissa EU-maissa reagoitiin. Esimerkiksi Ruotsissa sekä maan hallitus että palkansaajakeskusjärjestöt ja työnantajat ovat yhteisesti vastustaneet komission aloitetta EU-tasoisesta minimipalkkasääntelystä. Myös Suomen, Ruotsin ja Tanskan kunta- ja valtiotyönantajat ovat ilmaisseet huolensa tilanteesta vastuulliselle komissaarille, Nicolas Schmitille. Suomen lisäksi Ruotsi, Tanska, Kypros, Itävalta ja Italia ovat EU:ssa maita, joilla ei ole minimipalkkasääntelyä lainsäädännössä.

Työehtosopimusten luoma pohja vahva jo nyt 

Komissio julkaisi ensimmäisen esityksen aloitteesta tammikuussa. Konsultaatio on osoitettu sosiaaliparteille eli EU:n työmarkkinaosapuolille. KT ja Valtion työmarkkinalaitos ovat jäseninä Euroopan julkistyönantajien järjestössä (CEEP), joka vastaa aloitteeseen. Komissio väläyttää, että esimerkiksi Suomi, jossa minimipalkat perustuvat pohjoismaisen työmarkkinamallin mukaisesti työmarkkinajärjestöjen kesken sovittaviin työehtosopimuksiin (julkinen sektori 100%, yksityinen sektori 80–90%), voisi jättäytyä sääntelyn ulkopuolelle jatkossakin. 

Mitä EU:n minimipalkkasääntely voisi tarkalleen olla, on tässä vaiheessa epäselvää. Pelkkä suositus ei varmaankaan riitä, vaan sääntely tullee jäsenmaita velvoittavan direktiivin muodossa. Esillä on ollut mm. kansallisen sosiaaliturvan tasoon perustuva mittari. Komission tarkempi näkemys EU-tasoiseen minimipalkka-aloitteeseen saataneen myöhemmin keväällä.

Yhteystiedot

Henrika Nybondas-Kangas

Henrika Nybondas-Kangas

neuvottelupäällikkö
Puhelin:
+358 9 771 2100
Matkapuhelin:
+358 50 357 4233
Sähköposti:
Henrika.Nybondas-Kangas@kt.fi
Organisaatio:
KT Kuntatyönantajat
Sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä varhaiskasvatuksen palvelussuhdeasiat