Oikeustapaukset
1
/2020

Kuva: Pixhill

Kaupunki voitti kiistan ensihoidossa 
toimineen palomiehen palkasta

Helsingin kaupunki on voittanut korkeimmassa oikeudessa (KKO) tasapuolista kohtelua koskevan riidan. Kyse oli pelastuslaitoksen palveluksessa palomiehenä olleesta henkilöstä, joka työskenteli osan työajastaan perustason ensihoitotehtävissä.

Kuva: Pixhill.

Kaupunki oli maksanut oikeudenkäynnissä kantajana olleelle palomiehelle alempaa tehtäväkohtaista palkkaa kuin perustason ensihoitajalle.

Kanteen mukaan palomiehen tehtävät olivat vaativuudeltaan samanlaiset kuin perustason ensihoitajilla, minkä vuoksi kaupunki oli lyönyt laimin tasapuolisen kohtelun velvoitteen. Kantaja katsoi, että tästä oli aiheutunut hänelle enintään 32 000 euron ansionmenetys.

Käräjäoikeus hylkäsi kanteen. Hovioikeus kuitenkin kumosi päätöksen katsomalla, että Helsingin kaupunki oli menetellyt kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 12 §:n tarkoittaman tasapuolisen kohtelun vastaisesti.

KKO kumosi hovioikeuden ratkaisun. Tuomion mukaan palomiehen hoitamat ja perustason ensihoitajan tehtävät eivät olleet vertailukelpoisia, minkä vuoksi niitä ei voitu pitää palkkauksen arvioinnin kannalta samoina tai samanarvoisina. Kaupunki ei ollut rikkonut tasapuolisen kohtelun vaatimusta.

Päätös KKO:n verkkosivuilla

4.2.2020