Päätoimittaja Teuvo Arolainen
Pääkirjoitus
3
/2020

Teuvo Arolainen, päätoimittaja

27.5.2020

Kunnat ketteriä poikkeusoloissa

Kriisi on vakiintuneen määritelmän mukaan äkillinen ja yllättävä tapahtuma, joka vaarantaa ihmisen henkeä tai terveyttä tai yhteisön olemassaoloa. Vanhat ratkaisukeinot eivät toimi.

Koronaepidemia on kiistatta aiheuttanut vakavan kriisin. Poikkeusoloissa kuntien ja kuntayhtymien toiminta on järkkynyt ennennäkemättömällä tavalla. Kuntatalous on jo valmiiksi kurjassa tilassa. Lisäksi työ- ja virkaehtosopimusten neuvotteluissakin on eletty poikkeustunnelmissa.

Kuntatyönantaja-lehden ilme, rakenne ja osin sisältökin muuttuu tässä numerossa. Lehti rytmittyy vastaisuudessa kolmeen osaan: työmarkkinoita tarkastelevaan kokonaisuuteen, palvelujournalismia tarjoavaan osioon sekä vaihtuvaan teemaan, nyt poikkeusoloihin.

Kriisi on ollut käännekohta ja tuonut hyvääkin: kunnat ovat pystyneet ällistyttävän ketterästi järjestämään palvelutuotantonsa uudelle mallille. Esimerkiksi Hyvinkäällä on henkilöstö siirtynyt luovasti uusiin tehtäviin.

Samalla on otettu pitkään puhuttu digiloikka. Verkkoon on tuotettu virtuaalisia museokierroksia. Etätyö on tullut monille niin toimivaksi arjeksi, että se voi vaikuttaa tulevaisuuden tilatarpeisiin. 

Yhteystiedot

Teuvo Arolainen

Teuvo Arolainen

viestintäpäällikkö
Puhelin:
+358 9 771 2518
Matkapuhelin:
+358 50 324 1195
Sähköposti:
Teuvo.Arolainen@kt.fi
Organisaatio:
KT Kuntatyönantajat
Viestintä ja Kuntatyönantajan toimitus