Tilastot
5
/2020

Teksti: Juha Knuuti, työmarkkina-asiamies

Eläkemaksut korkeammat kuin yksityisellä sektorilla

Kevan jäsenyhteisöjen eläkemaksut ovat kuluvana vuonna 28,35 prosenttia palkkasummasta. Kuntien eläkemaksut ovat korkeammat kuin yksityisellä sektorilla.

Raha

Palkansaajat ansaitsevat työeläketurvaa useimmiten työntekijän eläkelain (TyEL), merimieseläkelain (MEL) ja vuoden 2017 alusta julkisten alojen eläkelain (JuEL) mukaan.

JuEL sisältää aiemmat kunnallisen eläkelain (KuEL), valtion eläkelain (VaEL), evankelisluterilaisen kirkon (KiEL) ja Kelan toimihenkilöiden (KelaL) työeläketurvaa koskevat säännökset.

TyEL-kokonaismaksuprosentti on tänä vuonna keskimäärin 24,4 prosenttia palkoista ajalla 1.1.–30.4.2020 ja 21,8 prosenttia ajalla 1.5.–31.12.2020.

Ero johtuu siitä, että työmarkkinajärjestöt sopivat yksityisen sektorin työnantajamaksujen alentamisesta 2,6 prosenttiyksiköllä. Vajaus on tarkoitus kattaa työeläkevaroihin kerätyllä ns. EMU-puskurilla ja maksaa takaisin korkeampina työnantajamaksuina vuosina 2022–2025. TyEL:n maksunalennus ei koskenut kuntatyönantajien eläkemaksua. 

Eläkemaksut 28,35 prosenttia palkkasummasta

Keva hoitaa Kevan jäsenyhteisöjen,valtion ja kirkon palkkaperusteisten eläkemaksujen perinnän. Jäsenyhteisöjä ovat esimerkiksi kunnat ja kuntayhtymät.

Kevan jäsenyhteisöiltään perimä maksu jakaantuu kahteen komponenttiin, palkkaperusteiseen ja eläkemenoperusteiseen osaan.

Palkkaperusteinen maksu seuraa keskimääräistä TyEL-maksua ja on keskimäärin 24,4 prosenttia palkoista. Maksu muodostuu työansiopohjaisesta eläkemaksusta ja työkyvyttömyyseläkemaksusta.

Eläkemenoperusteinen maksu on 3,95 prosenttia palkkasummasta vuonna 2020. Palkka- ja eläkemenoperusteisten maksujen kokonaismäärä on 28,35 prosenttia.

Eläkemenoperusteisella maksulla katetaan TyEL:n maksutason ja Kevan jäsenyhteisöjen eläkejärjestelmän maksutason erotus. Eläkemenoperusteisen maksun kokonaismäärä on tänä vuonna noin 737 miljoonaa euroa. Jäsenyhteisöillä eläkemenoperusteisten maksujen määrä suhteessa palkkasummaan vaihtelee maksettavien eläkkeiden mukaan.

Eläketurvakeskuksen tuoreessa laskelmassa todetaan, että pitkän aikavälin rahoitustarpeen huomioiva TyEL-maksun riittävä vakiotaso olisi 26,9 prosenttia. Vastaavasti JuEL:n kunnallisten eläkkeiden eläkemaksun riittävä vakiotaso olisi 27,7 prosenttia suhteessa kuntien palkkasummaan.

Laskelman mukaan TyEL:n maksutaso on siis 2,5 prosenttiyksikköä liian matalla. Toisaalta kuntasektorin maksutaso on 0,65 prosenttiyksikköä yli riittävän vakiotason.

Eläkemenot kasvaneet eläketuloja suuremmiksi

TyEL:n vakuutusmaksut ovat olleet eläkemenoja korkeampia ennen 2010-lukua. Kuntien perimä vakuutusmaksu on ollut eläkemenoja korkeampi vuoteen 2017 saakka.

Kuntasektorilla maksettujen eläkkeiden ja kerätyn vakuutusmaksun välinen vuosiero oli noin miljardi euroa vuoteen 2012 saakka, minkä jälkeen maksut ovat lähentyneet menoja.

Vuonna 2017 eläkemaksutulon ja eläkemenojen erotus laski negatiiviseksi. Tämän jälkeen eläkemenojen määrä on ylittänyt eläketulojen tason.

Sijoitustuotot kasvattaneet eläkevarallisuutta

Toisaalta vuonna 2017 kuntien eläkesijoitukset tuottivat rahastoon 3,7 miljardia arvonnousua. Eläkevarallisuuden määrä oli vuoden lopussa jo 52,3 miljardia euroa. 

TyEL:ssä vastaava muutos on tapahtunut huomattavasti aikaisemmin. Vuonna 2009 eläkemenot ja maksut olivat jo hyvin samansuuruisia ja vuodesta 2013 lähtien maksutulo on ollut pienempi kuin eläkkeisiin menevä euromäärä.

Eläkkeistä saadut sijoitustuotot ovat kasvattaneet eläkevarallisuutta. Finanssikriisi vuonna 2008 erottuu selvänä poikkeamana. Tuotot olivat negatiivisia myös vuosina 2011 ja 2018.

Keskimääräinen tuottoprosentti vuosina 2007-2019 oli TyEL:ssä 4,9 prosenttia ja kunnilla 5,6 prosenttia. Vuonna 2019 tuottoprosentti oli TyEL:ssä 12,1 ja sijoitustuotto 14,5 miljardia euroa. Kunta-alan eläkkeissä tuottoprosentti oli 12,8 ja sijoitustuotto 6,3 miljardia euroa.

Samaan aikaan työeläkemaksuja kerättiin TyEL:ssä 15 miljardia euroa ja kunnilta 5,1 miljardia euroa. Eläkevarojen määrä vuoden 2019 lopussa TyEL:ssä oli 136,3 miljardia euroa ja kunnilla 56,5 miljardia euroa.

22.10.2020

Yhteystiedot

Juha Knuuti

johtava eläkeasiantuntija
Puhelin:
+358 9 771 2201
Matkapuhelin:
+358 50 304 8070
Sähköposti:
Juha.Knuuti@kt.fi
Organisaatio:
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT