Sopimukset
1
/2021

Heikki Saaristo, johtava työmarkkina-asiamies

Sopu uudesta samapalkkaisuusohjelmasta

Hallitus ja työmarkkinakeskusjärjestöt sopivat joulukuussa sama­palkkaisuus­ohjelmasta 2020–2023. Uuteen ohjelmaan sisältyy hanke työmarkkinoiden sukupuoleen perustuvan eriytymisen purkamiseksi.

Samapalkkaisuusohjelma 2020–2023 on osa hallitusohjelmaan sisältyvää toimenpidekokonaisuutta, jolla tavoitellaan naisten ja miesten palkkaeron kaventamista. Hallituksen ja työmarkkinakeskusjärjestöjen yhteisten toimenpiteiden lisäksi valtiovalta pyrkii tavoitteeseen lainsäädäntötoimin sekä sosiaali- ja terveysministeriön toteuttamilla tutkimus- ja kehittämishankkeilla.

Samapalkkaisuusohjelmassa 2020–2023 osapuolet sitoutuvat tavoitteeseen, että sukupuolten keskimääräinen palkkaero kapenee entistä nopeammin.  Samapalkkaisuusohjelmia on toteutettu vuodesta 2006 lähtien. Naisten ja miesten välinen keskimääräinen palkkaero on kaventunut tänä aikana hitaasti.

Samapalkkaisuusohjelman osapuolina ovat työmarkkinakeskusjärjestöt, sosiaali- ja terveysministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö ja opetus- ja kulttuuriministeriö. Edellinen kolmikantainen samapalkkaisuusohjelma oli käynnissä 2016–2019.

Järjestöillä yhteisiä vastuita

Samapalkkaisuusohjelmassa työmarkkinakeskusjärjestöt ovat sitoutuneet siihen, että järjestöt pyrkivät sukupuolten keskimääräisen palkkaeron kaventamiseen. Tavoitteeseen pyritään palkka- ja sopimuspolitiikalla, palkkausjärjestelmien kehittämisellä, työn ja perhe-elämän yhteensovittamisella sekä purkamalla työelämän sukupuolen mukaista eriytymistä.

Ohjelman palkka- ja sopimuspolitiikkaa koskeviin toimenpiteisiin kuuluu, että työmarkkinakeskusjärjestöt päivittävät sukupuolivaikutusten arviointia koskevan suosituksen.

Tavoite samapalkkaisuuden edistämiseen huomioidaan palkkausjärjestelmien kehittämisessä. Palkkatietämystä pyritään lisäämään ohjeistuksilla, viestinnällä ja koulutusmateriaaleilla. Tasa-arvosuunnitelmien yleisyyttä, kattavuutta ja sisältöä pyritään parantamaan työmarkkinakeskusjärjestöjen yhteisellä ohjeistuksella.

Työn ja perheen yhteensovittamista edistetään tuottamalla työpaikoille työmarkkinakeskusjärjestöjen yhteinen materiaali edistämiskeinoista. Tavoitteena on saada erityisesti isiä käyttämään  perhevapaita. Materiaali pohjautuu nykylainsäädäntöön ja hyviin käytäntöihin.

Työmarkkinoiden eriytymistä pyritään purkamaan

Työnantajakeskusjärjestöt ovat erityisen tyytyväisiä siitä, että uuteen samapalkkaisuusohjelmaan sisältyy laaja työmarkkinoiden sukupuolisen segregaation eli eriytymisen purkuhanke.

Hankkeella pyritään puuttumaan alojen, ammattien ja tehtävien jakautumiseen naisten ja miesten töihin, ja tätä kautta pienentämään sukupuolten välistä keskimääräistä ansioeroa kestävällä tavalla.

Hanke koskee kaikkia työmarkkinasektoreita. Se yhdistää työ- ja elinkeinoelämän, opetusviranomaiset ja koulutuksen järjestäjät alueellisesti strategiseen yhteistyöhön eriytymisen purkamiseksi. Tavoitteena on, että hanke luo yhteistyöverkoston eriytymisen purkamiseen.

Samapalkkaisuuteen huomiota

Paikallisen työnantajan on hyvä huomata, että samapalkkaisuusohjelmassa naisten ja miesten välisessä keskimääräisessä palkkaerossa on kyse eroista sukupuolten keskiansioissa koko yhteiskunnan tasolla. Ei siitä, että paikallinen työnantaja maksaisi eri palkkaa samoissa tehtävissä työskentelevälle naiselle ja miehelle.

Paikallisen työnantajan on hyvä kiinnittää huomiota samapalkkaisuuteen ja sen toteutumiseen, kun tehdään tasa-arvosuunnitelmaa ja palkkakartoitusta. Tasa-arvolain mukainen tasa-arvosuunnitelma ja palkkakartoitus tehdään vähintään kerran kahdessa vuodessa.

Jos suunnitelma on viimeksi tehty tai päivitetty vuonna 2019, kannattaa tänä vuonna ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin, jotta suunnitelman päivitys tehdään lain edellyttämässä ajassa.


Samapalkkaisuusohjelmasta 2020–2023 kerrotaan sosiaali- ja terveysministeriön verkkosivuilla stm.fi.

18.2.2021

Yhteystiedot

Heikki Saaristo

johtava työmarkkina-asiamies
Puhelin:
+358 9 771 2599
Matkapuhelin:
+358 50 456 7640
Sähköposti:
Heikki.Saaristo@kt.fi
Organisaatio:
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT