Pääkirjoitus
1
/2021

Teuvo Arolainen, päätoimittaja

Tietoa päätösten tueksi

Vanhan sanonnan mukaan tieto lisää tuskaa. Tuoreemman ajatuksen mukaan päätöksenteko ja johtaminen voivat parantua, jos käytössä on enemmän tietoa, jos se on kätevässä muodossa ja jos päättäjät osaavat käyttää sitä.

Teuvo Arolainen, Kuntatyönantajan päätoimittaja

Imatralla on johdettu tiedolla. Kaupungin johto selvitti taloudelliset faktat ja teki ne näkyviksi päättäjille. Seurauksena oli suuria muutoksia, mutta samalla tulot ja menot asettuivat tasapainoon. Kaupunki sai taloutensa kestävälle pohjalle.

Imatra teki sen, minkä professori Vuokko Niiranen oli havainnut tutkimuksessaan tiedon käyttämisestä kuntien päätöksenteossa.  Tiedon sisältö ja käsitteelliset näkökulmat auttavat tunnistamaan päätöksenteon kohteena olevaa tilannetta uudella tavalla. Uusi tutkimustieto tukee eri päätösvaihtoehtojen vaikutusten vertailua.

KT:n tuoreen kyselyn mukaan kymmenissä kunnissa ja kaupungeissa on erityisiä ohjelmia talouden tasapainottamiseksi. Esimerkiksi Ikaalinen möyhensi palvelurakenteet ja järjesti työt uuteen muotoon talouden kohentamiseksi.

Isot mullistukset vaativat johtamista ja muutosten hallintaa sekä tiedon hyödyntämiseen kannustavaa toimintakulttuuria.

17.2.2021

Yhteystiedot

Teuvo Arolainen

viestintäpäällikkö
Puhelin:
+358 9 771 2518
Matkapuhelin:
+358 50 324 1195
Sähköposti:
Teuvo.Arolainen@kt.fi
Organisaatio:
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT