Tilastot
6
/2021

Riikka Krause, työmarkkinatutkija
Kuva: John Schnobrich / Unsplash

Ulkomaalaistaustaisten määrä kunta-alalla kasvaa tasaisesti

Kunta-alan palkansaajista ulkomaalaistaustaisia on 4,3 prosenttia. Ulkomaalaistaustaisia työskentelee kuntasektorilla suhteellisesti keskimääräistä enemmän etenkin lääkäreinä, hoitotyössä ja siivousalalla.

Kädet osoittamassa jotakin läppärin näytöltä. Kuva: John Schnobrich, Unsplash.

Suomen väestöstä ulkomaalaistaustaisia vuonna 2020 oli yhteensä 444 031, mikä on 8 prosenttia koko väestöstä.

Tilastokeskuksen luokituksessa ulkomaalaistaustaisia ovat ne henkilöt, joiden molemmat vanhemmat tai ainoa tiedossa oleva vanhempi on syntynyt ulkomailla ja jotka itse ovat syntyneet Suomessa tai muuttaneet Suomeen.

Tilastokeskuksen työssäkäyntitilaston mukaan vuonna 2019 Suomessa oli noin 156 000 työssäkäyvää ulkomaalaistaustaista.

Yksityisen sektorin työntekijöistä 8,4 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, valtiolla 5,6 prosenttia ja kuntasektorilla 4,7 prosenttia.

Kuntasektorin ulkomaalaistaustaiset

Tilastokeskuksen kuntasektorin palkkatilasto ja työssäkäyntitilasto eroavat luvuissa hieman toisistaan erilaisten rajausten ja määrittelyjen vuoksi. Palkkatilaston mukaan kuntasektorilla työskenteli lokakuussa 2020 yhteensä 18 173 ulkomaalaistaustaista palkansaajaa eli 4,3 prosenttia koko kuntasektorin palkkaa saaneesta henkilöstöstä.

Kuntasektorin suurin ulkomaalaistaustaisten ammattiryhmä vuonna 2020 oli palvelu-, myynti- ja hoitopalvelutyöntekijät. Tässä ryhmässä työskenteli yhteensä 6 300 ulkomaalaistaustaista. Toiseksi suurin ryhmä oli erityisasiantuntijat, joissa ulkomaalaistaustaisia oli noin 4 000. 

Ulkomaalaistaustaisten palkansaajien osuus kuntasektorilla on kasvanut tasaisesti vuosittain. Vuonna 2014 ulkomaalaistaustaisia palkansaajia oli kuntasektorin henkilöstöstä kolme prosenttia.

Lähde: Kuntasektorin palkat ja väestörakennetilasto 2014-2020, Tilastokeskus​​
Lähde: Kuntasektorin palkat ja väestörakennetilasto 2020, Tilastokeskus

 

16.12.2021

Yhteystiedot

Riikka Krause

työmarkkinatutkija
Puhelin:
+358 9 771 2231
Matkapuhelin:
+358 40 827 4170
Sähköposti:
Riikka.Krause@kt.fi
Organisaatio:
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT