oranssi lankakerä
Sopimukset
2
/2018

22.3.2018

Tuntipalkkaisten sopimus

Tuntipalkkoja tarkistetaan sopimuskauden aikana kahdella yleiskorotuksella ja 1,2 prosentin suureisella paikallisella järjestelyerällä. Lisäksi tammikuussa 2019 maksetaan tuloksellisuuteen perustuva kertaerä.

TTES:n perustuntipalkkoja, urakkapalkkoja ja nuorten palkkaa korotetaan 1.toukokuuta tai lähinnä sitä alkavan palkanmaksukauden alusta lukien 15-20 senttiä tunnissa.

Urakkapalkkoja, korotetaan keskimäärin 1,25 prosenttia. Osaurakkahinnoittelun tavoiteansioita korotetaan 1,25 prosenttia. Työkokemuslisiä, henkilökohtaisia lisiä ja työolosuhdelisiä ei koroteta.

Toinen yleiskorotus on 1. huhtikuuta 2019 tai lähinnä sitä alkavan palkanmaksukauden alusta, jolloin palkkoja korotetaan 1,0 prosentin suuruisella yleiskorotuksella. Palkantarkistusten toteuttamisesta neuvotellaan sopijaosapuolten kesken myöhemmin.

Paikallinen järjestelyerä

Tuntipalkkoja korotetaan 1. tammikuuta 2019 tai lähinnä sitä alkavan palkanmaksukauden alusta paikallisella järjestelyerällä, joka on 1,2 prosenttia tuntipalkkaisten palkkasummasta. Paikallinen järjestelyerä käytetään perustuntipalkkojen, henkilökohtaisten lisien tai urakkapalkkojen korotuksiin.

Tuloksellisuuteen perustuva kertaerä

Tammikuussa 2019 maksetaan paikalliseen tuloksellisuuteen perustuva kertaerä, joka on suuruudeltaan 9,2 prosenttia työntekijän TTES:n 35 § 1 momentin mukaisesta keskituntiansiosta, joka kerrotaan luvulla 166.

Työaikamääräykset

KVTES:een tehtiin lukuisia muutoksia työaikamääräyksiin, muun muassa poissaoloilla on uusien sopimusmääräyksien mukaan vaikutusta säännölliseen työaikaan. Vastaavia muutoksia ei ole tehty TTES:een, koska tuntipalkkaisten palkanmuodostus eroaa kuukausipalkasta.   

Keskeytyvän kolmivuorotyön piirissä ei sopijaosapuolten tietojen mukaan ole tuntipalkkaisia työntekijöitä, joten 13 §:n määräys on poistettu. Tarvittaessa sovelletaan TTES 2017:n määräyksiä.

Työvapaat

Eläketapahtumaan tai kuntoutustukeen johtavan sairausajan palkkaa koskeva TTES:n 61 § 2 momentin erityismääräys on poistettu.

Isyysvapaalta maksetaan täysi palkka aiempaa pidemmältä ajalta, eli isyysvapaan 12 ensimmäistä arkipäivää käsittävältä ajanjaksolta (64 § 2 mom.).

Työntekijällä on oikeus saada tilapäistä hoitovapaata (65 §) aiempaa vanhemman lapsen hoidon järjestämiseksi tai hoitamiseksi. Lapsen sairastuessa äkillisesti, tilapäistä hoitovapaata on oikeus saada, kunnes lapsi täyttää 12 vuotta.

Lomapalkkavapaa       

TTES:ssa ei ole vastaavaa määräystä kuin KVTES:ssa lomarahan vapaaksi vaihtamisesta. Sen sijaan sopijaosapuolet ovat tehneet mallin vuosilomapalkan korotusosan vaihtamisesta lomapalkkavapaaksi, mikäli asiasta halutaan sopia paikallisesti.

Paikallisen sopimuksen lisäksi vapaan pitäminen edellyttää, että siitä sovitaan työnantajan ja työntekijän kesken.

Luottamusmiehet ja työsuojeluvaltuutetut

Pääluottamusmiehen henkilökohtaista lisää korotetaan 1.toukokuuta lukien vähintään 2 senttiä tunnissa. Pääluottamusmiehelle maksettavan henkilökohtaisen lisän suuruus on 0,45-1,57 euroa tunnissa.

Työsuojeluvaltuutetulle maksettavaa korvausta korotetaan 15 senttiä tunnissa. Korvauksen suuruus on 1.toukokuuta lukien 0,57 euroa tunnissa.