Pääkirjoitus
6
/2018

Teuvo Arolainen, päätoimittaja

Syntyvyyden heikot signaalit

Strategian tutkimukseen piirissä otettiin jo 1970-luvulla käyttöön heikon signaalin käsite. Sillä tarkoitetaan ensimmäisiä merkkejä tai oireita vaivihkaa nousevasta asiasta, josta voi kehittyä merkittävä muutos. Marraskuun lopulla julkaistu väestöennuste ei enää ollut kovin heikko signaali, kun se ennusti Suomeen syntyvyyden jatkuvaa ja voimakasta laskua. Kaikki seuraukset ovat kuitenkin vielä ymmärtämättä.

Teuvo Arolainen, päätoimittaja

Yksi niistä liittyy varmuudella kunta-alaan ja kuntatyönantajien toimintaan. Lasten määrän väheneminen vaikuttaa väistämättä julkisella alalla työskentelevän henkilöstön määrään ja jakaumaan.

Jos koulun aloittaa vaikkapa kymmenen vuoden päästä noin 10 000 lasta nykyistä vähemmän, 20 oppilaan luokkakoon mukaan se merkitsee puhtaan matemaattisesti laskien 500 luokan häviämistä. Saman verran vähenee opettajien tarve, ja samalla logiikalla laskee myös neuvoloiden ja päiväkotien henkilöstötarve.

Erään arvion mukaan Suomessa on jo parin vuoden päästä melkein 50 kuntaa, joissa syntyy alle 15 lasta vuodessa. Kun kaupungistuminen vielä vie lapsia kasvukeskuksiin, Suomessa väistämättä joudutaan sulkemaan kokonaisia kouluja.

Syntyvyyden laskun eräs heikko signaali on se, että muutos vaikuttaa ajan mittaan myös kunta-alan neuvotteluosapuoliin ja edelleen sopimuksiin. Sopimuksiin pitää ehkä ottaa kokonaan uusia osia, järjestöjen voimasuhteet puolestaan elävät – myös nuorten kadotessa niiden jäsenkunnista, kuten HS selvitti (28.11.).

Heikko signaali pakottaa arvioimaan uudelleen oletuksia nykyisestä asiantilasta. Syntyvyyden vaikutuksia pitää ottaa huomioon, kun perhevapaita uudistetaan.

Ennen vaalikauden päättymistä on kuitenkin aika rauhoittua. Joulu on hiljentymisen aikaa. Se on vahva signaali.

13.12.2018

Yhteystiedot

Teuvo Arolainen

viestintäpäällikkö
Puhelin:
+358 9 771 2518
Matkapuhelin:
+358 50 324 1195
Sähköposti:
Teuvo.Arolainen@kt.fi
Organisaatio:
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT

Muita artikkeleita aiheesta