Jarmo Karpakka, Mehiläinen
Asian tuntija
6
/2019

Teksti: Taru Berndtson
Kuva: Eeva Anundi

12.12.2019

Leveämmät hartiat terveydenhuoltoon

Vastuu terveydenhuollon palveluiden järjestämisestä pitäisi saada leveämmille harteille ottamalla yksityinen sektori mukaan. Julkisella sektorilla olisi hyvä myös uudistaa johtamista, sanoo lääketieteen tohtori Jarmo Karpakka, jolla on pitkä kokemus terveysjohtamisesta sekä yksityisellä että julkisella sektorilla.

Pitkään Mehiläisen lääketieteellisenä johtajana toimineella, lääketieteen tohtori Jarmo Karpakalla on kokemusta terveysjohtamisesta niin yksityiseltä kuin julkiseltakin sektorilta. Hän on toiminut johtavana ylilääkärinä Kainuun sairaanhoitopiirissä ja Oulun diakonissalaitoksella ja sittemmin 15 vuotta terveysyhtiö Mehiläisen lääketieteellisenä johtajana. Karpakka työskentelee yhtiössä enää osa-aikaisesti nimikkeellä Senior Medical Advisor ja jää ensi vuonna eläkkeelle.

Pitkä ura on tuonut Karpakalle näkemystä toimivista tavoista tuottaa terveyspalveluja kansalaisille. Ensimmäiseksi hän ihmettelee edellisen hallituksen yritystä sote-uudistuksen saamiseksi.

– Vanhoissa johtajaopeissa neuvottiin syömään elefantti pieninä palasina, mutta viime hallituskaudella yritettiin ensin kasvattaa se elefantti mahdollisimman suureksi ja hotkaista sitten yhtenä palana.

Jarmo Karpakan mielestä niin edellinen kuin nykyinenkin hallitus ovat kuitenkin oikeilla jäljillä. Järjestämisvastuu olisi saatava paljon nykyistä isommille hartioille, vaikkapa niin sanotuille maakunnille. Se on tärkeää muun muassa perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon lähentämiseksi.

– Tiedän esimerkiksi Kainuun ajoiltani, että erikoissairaanhoito pakottaa kunnat sopeutumaan itseensä eli häntä heiluttaa koiraa. Erikoissairaanhoito voi lähettää laskun, joka kunnan on vain maksettava. Yksittäisen kunnan neuvotteluasema on heikko. Vahvasta erikoissairaanhoidosta on seurannut, että perusterveydenhuolto näivettyy.

Mistä lääkärit terveyskeskuksiin?

Koska rakenteelliset muutokset syntyvät hitaasti, Karpakan mukaan huomion pitäisi juuri nyt olla perusterveydenhuollon uudistamisessa.

– Uskon, että yksityinen sektori voitaisiin ottaa hallitusti kumppaniksi. Moni kunta pohtii parhaillaan sitä, miten se pystyy turvaamaan lakisääteiset palvelut. Vaikka palvelujen rahoittamisen ongelma vielä jääkin, niin ei siitäkään säästöjä tule, etteivät ihmiset saa tarvitessaan apua peruspalveluista.

Miksei terveyskeskuksiin sitten saada lääkäreitä? Jarmo Karpakan mukaan kyse ei ainakaan ole vain palkoista, sillä lääkärien ansiotaso on kohtuullinen myös julkisella puolella. Hän uskoo, että monet kokeneet yleislääketieteen erikoislääkärit haluaisivat työskennellä nimenomaan terveyskeskuksessa.

– Lääkäreitä motivoi juuri se työ, mihin heidät on koulutettu. Työ terveyskeskuksissa on hyvin monipuolista. Esimerkiksi sairauksien ennaltaehkäisy ja seuranta sekä moniammatillinen yhteistyö kiinnostavat yleislääkäreitä.

Nämä lääkärit kuitenkin päätyvät yksityisiin lääkärikeskuksiin, työterveyshuoltoon tai työskentelemään julkisella puolella lääkärifirman kautta. Karpakan mielestä syy on se, että näin heidän on helpompi hallinnoida työtään.

– He tietävät, milloin menevät töihin ja milloin tulevat sieltä pois. Terveyskeskuksissa lääkärit eivät pysty tähän, vaan kokevat riittämättömyyden tunnetta ja äänestävät jaloillaan. Mutta toki tiedän, että on olemassa hyviäkin tapoja järjestää lääkärien töitä julkisella sektorilla.

Onko yksityinen vihollinen?

Karpakka kokee, että nykyinen hallitus haluaa ideologisista syistä uudistaa terveydenhuoltoa yksinomaan julkisen sektorin kautta.

– Yksityinen sektori nähdään nyt vihollisena sen sijaan, että pohdittaisiin, miten koko terveydenhuollon kokonaisuus voisi hyödyntää kansalaista. On selvää, että julkisen pitää olla ajajan paikalla, kun kerran verorahoja käytetään. Sen on toimittava järjestäjänä ja huolehdittava siitä, että rahalla saadaan sitä mitä halutaankin.

Järjestäjä- ja tuottajatahon voisi kuitenkin erottaa toisistaan.

– Ei pitäisi olla vain yhtä dogmaattista mallia tuottaa palveluja, vaan olisi huomioitava myös väestörakenteen ja alueiden erot. Kun on selkeät raamit ja mittarit siitä mitä halutaan, tuottaja voi olla yksityinen tai julkinen. Karpakka nostaa esille Länsi-Pohjan sairaalan kokonaisulkoistuksen Mehiläiselle esimerkkinä siitä, miten yksityinen sektori voi avittaa palvelujen tuotannossa.

– Kyseessä on yhteiskunnan ja myös palveluntuottajan kannalta pilotti siitä, miten kokonaisulkoistus toimii. Haluamme näyttää, että pystymme tuottamaan tällaisen palvelun laadukkaasti ja edullisesti.

Karpakan mukaan sairaalan toiminnalle on rakennettu mittarit, jotka seuraavat esimerkiksi taloutta, potilasturvallisuutta ja laatua. Sopimuksessa on myös määritelty tarkat kriteerit hinnankorotuksille.

Julkisella jähmeyttä

Seuratessaan Länsi-Pohjan sairaalan kehittämistä Jarmo Karpakka on muistellut aikojaan Kainuun sairaanhoitopiirin johtajaylilääkärinä. Hän on pohtinut esimerkiksi sitä, miksi julkisessa terveydenhuollossa on jähmeyttä, kun yksityisellä puolella samanlaiset asiat etenevät joutuisasti. Karpakan mukaan yksi ongelma on johtaminen.

– Jos olet esimerkiksi oman erikoisalasi ainoa edustaja erikoissairaanhoidossa, niin nimikkeesi on ylilääkäri. On silti epäselvää, kenellä ylilääkäreistä on aidosti päätösvaltaa. Yksityisellä puolella on olemassa selvät rajat siitä, mistä hallitus päättää, mistä toimitusjohtaja päättää ja niin edelleen. Kaikki tietävät valtuutuksensa ja vastuunsa.

Monet ideat ja uudistukset kaatuvat julkisella puolella myös vakanssiajatteluun. Esimerkiksi resurssien tarve on mielletty vakanssien mukaan.

– Jos vakanssi saadaan, niin sen etsikkoaika onkin usein mennyt jo ohitse. Vakansseja ei osata resurssoida kysynnän mukaan yli sektoreiden.

– Julkisen sektorin tapaan toimia liittyy myös päätöksenteon hitaus, mikä sinänsä ei ole hyvä tai huono asia. Ongelmia tulee, kun valta- ja vastuukysymykset eivät ole selviä, ja muutoksia pitäisi saada nopeasti, Jarmo Karpakka sanoo.