Oikeustapaukset
6
/2019

Jenni Aaltonen, työmarkkinalakimies

Osastonsihteerien työaikamuodosta ratkaisu

Työtuomioistuin on antanut päätöksen osastonsihteerien työaikamuodosta. Jos osastonsihteerin tehtävän sisältö on samankaltainen kuin annetussa tuomiossa, työaikamuoto on muutettava toimistotyöajaksi tuomion antopäivästä eli 7. marraskuuta lukien.

Erimielisyys koski terveyskeskussairaalan osastonsihteerien työaikamuotoa. Osastonsihteerit työskentelivät terveyskeskussairaalan potilasosastolla ja heihin sovellettiin yleistyöaikaa. Kiistassa oli kyse siitä, täytyikö osastonsihteereihin soveltaa KVTES III luvun 8 §:n mukaista toimistotyöaikaa vai 7 §:n mukaista yleistyöaikaa.

Työtuomioistuin katsoi, että kiistan kohteena olevien osastonsihteerien työ on pääasiallisesti virasto- ja toimistotyötä. Suurin osa osastonsihteerien työajasta kului tehtäviin, jotka luonteensa ja laatunsa puolesta kuuluivat toimistotyöaikaan.

Kiistan kohteena olevien osastosihteerien tehtävät

Osastonsihteerien työhön kuului muun muassa potilaspaikkatilanteen ajan tasalla pitäminen osastoilla, potilastietojen kirjaaminen, potilaspapereiden käsittely, asiakirjojen faksaaminen, laboratoriokokeiden ja erilaisten tutkimusten tilaaminen, veritilaukset sekä lääkärien lähetteiden kirjoittaminen. Suurin osa osastonsihteerien työajasta kului selvitysten mukaan sanelujen purkamiseen. 

Työtuomioistuin katsoi esitetyn näytön perusteella, että suurin osa osastonsihteerien työajasta kului tehtäviin, jotka luonteensa ja laatunsa vuoksi kuuluivat toimistotyöaikaan, vaikkakin heidän työ liittyi välillisesti potilastyöhön. Osastonsihteerit eivät tehneet varsinaista hoitotyötä tai siinä avustamista, vaikka he työskentelivät fyysisesti terveyskeskussairaalan potilasosastolla.

Työaikamuodon muuttaminen

Mikäli osastonsihteerien tehtävän sisältö on samankaltainen kuin annetussa työtuomioistuimen tuomiossa, heidän työaikamuotonsa on muutettava toimistotyöajaksi tuomion antopäivästä 7. marraskuuta lukien.

Jos osastonsihteereillä on tarve teettää yötyötä, yötyön teettäminen on mahdollista myös toimistotyöajassa (KVTES III luvun 29 §).

On mahdollista, että osastonsihteerit voivat jatkaa nykyisessä työaikamuodossaan, jos osastonsihteerien työ eroaa merkittävästi työtuomioistuimen tuomion mukaisista osastonsihteerin tehtävistä siten, että toimistotyöajan soveltamisen edellytykset eivät täyty heidän kohdallaan.

KVTES:n 25 §:n 1 momentin mukaan pääsääntönä on se, että työntekijälle annetaan työvuoron aikana vähintään puolen tunnin ruokailutauko, jota ei lueta työaikaan. Jollei lepoaikaa voida virka- tai työtehtävien laadun vuoksi järjestää, työntekijälle/viranhaltijalle on annettava tilaisuus aterioida työpaikalla työaikana.

Työtuomioistuimen tuomio TT 2019:104 Finlexistä >

12.12.2019

Yhteystiedot

Jenni Aaltonen

työmarkkinajuristi
Puhelin:
+358 9 771 2116
Matkapuhelin:
+358 44 336 9670
Sähköposti:
Jenni.Aaltonen@kt.fi
Organisaatio:
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT