Tilastot
1
/2021

Anne Hotti, johtava työmarkkinatutkija
Kuva: Pixhill

Naisvaltainen kunta-ala

Kuntasektorilla naiset ja miehet työskentelevät suureksi osaksi eri ammateissa. Henkilöstöstä neljä viidestä on naisia.

Nainen kirjoittamassa liitutaululle

Kunta-alalla työskenteli lokakuussa 2019  noin 422 000 palkansaajaa. Heistä naisia on 337 000 eli 80 prosenttia. Miehiä on 85 000.

Naisten säännöllisen työajan ansiot olivat lokakuussa 2019 keskimäärin 88 prosenttia miesten säännöllisen työajan ansioista. Ansioero selittyy lähes kokonaan sillä, että kuntasektorilla naiset ja miehet työskentelevät pääsääntöisesti eri ammateissa.

Samoissa töissä ansioerot naisten ja miesten välillä häviävät lähes kokonaan. Kunta-alan palkkausjärjestelmän perusteella samasta työstä maksetaan samaa palkkaa sukupuolesta riippumatta.

Naisten työt ja miesten työt

Kunta-alalla työt ovat voimakkaasti eriytyneet sukupuolen mukaan. Tilanne ei ole juuri muuttunut vuosien aikana.

Henkilöstöstä vain kuusi prosenttia työskentelee ns. tasa-ammateissa eli ammateissa, joissa naisten ja miesten osuudet ammatissa työskentelvistä ovat tasan (40–59,9 prosenttia) ammatissa työskentelevästä henkilöstöstä. Tällaisia ammattiryhmiä ovat muun muassa maatalouslomittajat, ensihoitajat sekä tietyt opettaja- ja lääkäriryhmät.

Kunta-alalla nais- ja miesvaltaiset ammattiryhmät muodostuvat ammateista, joissa tehdään perinteisiä naisten ja miesten töitä.

Lukumääräisesti suurimpia täysin naisvaltaisia ammattiryhmiä ovat sairaanhoitajat, lähihoitajat, varhaiskasvatuksen opettajat ja lastenhoitajat. Naisia on näissä ammateissa 90 prosenttia tai enemmän.

Lukumääräisesti suuria täysin miesvaltaisia ammattiryhmiä (miehiä 90 % tai enemmän) ovat palomiehet, kiinteistönhoitajat ja kirvesmiehet.

Naisten ja miesten osuudet kunta-alalla nais- ja miesvaltaisissa ammateissa sekä tasa-ammateissa
Täysin naisvaltaiset ammatit (naisia 90 % ->) 54,3 %
Pitkälle eriytyneet naisvaltaiset ammatit (naisia 60–89,9 %) 31,0 %
Täysin miesvaltaiset ammatit (miehiä 90 % ->) 4,5 %
Pitkälle eriytyneet miesvaltaiset ammatit (miehiä 60–89,9 %) 3,9 %
Tasa-ammatit (naisia ja miehiä 40,1–59,9 %) 6,3 %

Lähde: Kuntasektorin palkkatilasto, lokakuu 2019, Tilastokeskus ja KT.

18.2.2021

Yhteystiedot

Anne Hotti

johtava työmarkkinatutkija
Puhelin:
+358 9 771 2324
Matkapuhelin:
+358 50 527 1092
Sähköposti:
Anne.Hotti@kt.fi
Organisaatio:
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT